Yleisötavoitteet rikki useana päivänä: MM-hiihdot Lahdessa olivat menestys – ”Onnistuimme erinomaisesti jokaisella osa-alueella”
Kuva: Getty Images
Pohjoismaisten lajien nuorten MM-hiihdot Lahdessa saatiin päätökseen sunnuntaina 27.1.2019. Kilpailut onnistuivat kokonaisuutena erinomaisesti. Kahdeksan kilpailupäivän kohokohtia olivat suomalaisittain menestys maastohiihdossa, talviset kilpailuolot sekä järjestelyorganisaation onnistuminen usean päivän tapahtuman tekemisessä.
Kahdeksan päivän aikana kilpailtiin 23 mitalilajia. Mitalitaulukon ykköseksi nousi Venäjä seitsemällä kultamitalilla ja yhteensä 17 mitalilla. Toinen oli Norja, joka keräsi kultamitaleita neljä, mutta päihitti Venäjän mitalien määrässä, joita oli 19. Mitalitaulukon kolmas oli Saksa yhdeksällä mitalilla, joista kolme oli kultaista. Suomi oli mitalitaulukon kymmenes neljällä mitalillaan ja sijoittui jaetulle kuudennelle sijalle Marc Hodler Trophy rankingissa. Pistesijoja Suomen joukkueet saavuttivat yhteensä kahdeksan, joista kuusi maastohiihdossa ja kaksi yhdistetyssä. Organisaatio päihitti haastavat sääolot Kilpailuviikon pakkanen ja lumisade asettivat omat haasteensa organisaatiolle, mutta kisaviikko sujui Lahdessa ongelmitta ja kaikki tapahtumat vietiin läpi sujuvasti ilman aikataulumuutoksia. Kansainvälisen hiihtoliiton yhdistetyn kilpailunjohtaja Michael Neumayer esitti tyytyväisyytensä Lahdelle. – Olen tyytyväinen, että teimme kaiken ilman isoja haasteita. Tuuli tai lumisade eivät olleet ongelma mäkihypyssä, kiitos hyville ladun puhaltajille. Tiiviistä aikataulusta huolimatta maastohiihtostadion muuntui yhdistetyn käyttöön pikaisella aikataululla maastohiihtokilpailujen jälkeen. Kokonaisuudessaan palaute urheilijoilta on ollut hyvä, he ovat olleet tyytyväisiä mäessä ja laduilla, sanoi Neumayer. Saarinen nostaa yhteistyön ja hiihtolajien uudet menestysmaat esille Nuorten MM-kisat siirtyivät Lahteen Vuokatista kesäkuussa 2018. Puolen vuoden aikana organisaatio kokosi voimansa ja sai kasaan lähes 1000 vapaaehtoista, joiden työpanos sekä rakennusvaiheessa että kilpailuviikolla on ollut suuri. Pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen näkee onnistumiset jokaisella osa-alueella. – Onnistuimme erinomaisesti jokaisella osa-alueella. Ylitimme yleisötavoitteen useana päivänä, kilpailutapahtumat olivat ajallaan hieman haastavista sääoloista huolimatta ja kokonaisuutena kiinnostus sekä näkyvyys olivat nuorten MM-kilpailuille huippuluokkaa”, toteaa Saarinen. Lähde: Hiihtoliito tiedoteLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille