Naisten salibandyn pääsarjaerotuomareilta hieno liike – lahjoittavat ottelupalkkionsa vähävaraisille lapsiperheille
Kuva: Juha Tamminen
Naisten salibandyn pääsarjaerotuomarit tempaisevat hyvän asian puolesta ja lahjoittavat yhden ottelukierroksen erotuomaripalkkionsa hyväntekeväisyyteen Hope ry:n kautta kanavoitavaksi.
Naisten salibandyn pääsarjaerotuomariryhmä on mukana hyväntekeväisyystempauksessa lahjoittamalla Naisten Salibandyliigan runkosarjan viimeisen ottelukierroksen (23.2.2019) erotuomaripalkkionsa hyväntekeväisyyteen Hope ry:n kautta. Ne erotuomarit, jotka eivät vihellä runkosarjan päätöskierroksella lahjoittavat helmikuulta jonkun muun ottelun palkkion. Myös tyttöjen SM-sarjaa viheltäviä erotuomareita osallistuu keräykseen.
Kokonaispotti hyväntekeväisyyteen on noin 2 600 euroa. Summa lahjoitetaan Hope ry:n kautta vähävaraisille lapsiperheille muun muassa pääsylippuina kevään Naisten Salibandyliigan loppuotteluihin.
Aloite hyväntekeväisyystempaukseen virisi erotuomarikunnalta.
– Naisten pääsarjaerotuomariryhmän sisällä heräsi ajatus, että mekin voisimme olla mukana hyväntekeväisyydessä. Koko ryhmä oli heti ajatuksessa mukana, kertoo tempausta ideoimassa ollut ja Naisten Salibandyliigan erotuomareihin kuuluva Tom Kirjonen.
Samalla Kirjonen esittää hyväntekeväisyyshaasteen muiden lajien erotuomareille.
– Pienillä eleillä saadaan aikaiseksi paljon hyvää mieltä muille, joille se ei ole ihan tavanomaista.
– Ohjaamme ilolla tämän hienon, yhteiseen auttamistahtoon pohjautuvan lahjoituksen niiden perheiden iloksi, joiden arkea vähävaraisuus rajoittaa. Perheen yhteiset hetket esimerkiksi urheilukatsomossa ovat niitä, joita muistellaan pitkään, kertoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Myös Salibandyliiton erotuomaripäällikkönä toimiva Jani Holopainen on erittäin otettu erotuomareiden eleestä.
– Tämä osoittaa esimerkillistä asennetta ja on käytännön kädenojennus naisten pääsarjaerotuomareilta niitä kohtaan, joilla on haasteita arjen asioiden kanssa. Tällä tavoin voimme osaltamme ja Hope ry:n kautta tarjota elämyksen, joka tuo iloa vähävaraisten perheille, Holopainen iloitsee.
Lähde: Salibandyliiton tiedote.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite