PSS pelaa lauantaina Suomen Cupin finaalissa – neljän pelaajan pelikunto on vielä kysymysmerkki
Kuva: Juha Tamminen
Porvoolainen PSS on hallinnut naisten Salibandyliigan runkosarjaa tällä kaudella. Joukkue on sarjan piikkipaikalla, kun sarjan ensimmäinen vaihe on heidän osaltaan ottelua vaille valmis. PSS on voittanut 17 ottelusta 13.
Joukkueen päävalmentaja Jukka ”Kode” Kouvalainen osasi odottaa omiltaan vahvaa sesonkia.
– Ei se kärkipaikka mulle niin yllätys ole. Emme mekään ole kaikkia pelejä voittaneet.
– Kärkipään jengit ovat pelanneet sopivasti ristiin ja monelle on tullut tahroja paperiin. Se on mahdollistanut piikkipaikan. Olemme me tehneet tietysti kovasti töitäkin, Kouvalainen pohtii SuomiUrheilun haastattelussa.
Meneillä olevan viikon PSS on saanut pyhittää lauantain TEHO Sport Suomen Cupin finaaliin. Vastaan asettuu Tampere Areenalla EräViikingit. Kouvalainen on yrittänyt valmistaa joukkojaan kuin edessä olisi tavallinen ottelu.
– Ei tässä nyt sillä lailla mitään ihmeellisempää. Normaali peliin valmistava viikko. Ei liikaa hypetystä. Toki pelaajat tiedostaa, että pelataan Cupin voitosta.
Vielä ei ole selvillä, saako PSS loppuotteluun parhaan mahdollisen rosterin.
– Meillä on neljä pelaajaa vielä kysymysmerkkejä. Toivotaan, että huomenna saan hyviä uutisia siltä suunnalta harjoituksissa.
Vahvasta runkosarjasta huolimatta porvoolaisten otteet eivät ole juuri viime aikoina vakuuttaneet. Joukkue saalisti viimeisestä kolmesta ottelustaan vain kolme pistettä.
– Ikinä ei pidä mennä loukkien taakse, mutta fakta on se, että meillä on vähemmän maajoukkuepelaajia ja kokeneita pelaajia, jotka kantaa joukkuetta kuin muilla kärkijoukkueilla. Meillä on vain yksi maajoukkuepelaaja (Ella Sundström). Se vaikuttaa treenien tasoon.
– Vuoden vaihteen jälkeen Annina Levälampi lähti armeijaan ja on ollut vähemmän paikalla. Kyllä se vaikuttaa hemmetin paljon, valmentaja harmittelee.
TEHO Sport Suomen Cupin finaali EräViikingit-PSS alkaa lauantaina klo 13.00. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Ruudusta.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite