Ruotsi murskasi Suomen salibandynuoret maanrakoon
Salibandyn viikonlopun maaottelutapahtuma Espoossa alkoi sinikeltaisissa merkeissä, kun Ruotsin U19-maajoukkue löi suomalaiset ikätoverinsa peräti 11-2. Ruotsi rakensi ratkaisevan eron heti avauserässä, jonka se vei murskaavasti 6-0. Joukkueet valmistautuvat toukokuussa Kanadan Halifaxissa pelattavaan nuorten MM-turnaukseen.
Ruotsi iski avausmaalinsa ottelun neljännellä minuutilla eikä edes Suomen aikalisä tilanteessa 0-2 padonnut hyökyä. Korkealla prässillään Suomen sen omaan päätyyn ahdistanut Ruotsi osui avauserässä sekä ylivoimalla että rangaistuslaukauksesta, ja toiseen erään Nemo Sipilä asteli Suomen maalille kovin yksin jätetyn Oskar Fäldenin sijaan. Toisessa erässä peli tasaantui Ruotsin hiukan kevennettyä painetta, ja tilanteessa 0-8 Suomikin pääsi maalien makuun. Jasper Juuti sijoitti kavennuksen matalalla laukauksella takakulmaan, ja Kaapo Siekkinen iski ylivoimalla perään toisen osuman. Suomen molemmat maalit syötti Samuli Huppunen. Päätösjaksolla Ruotsi taituroi pallon vielä kolmesti Suomen verkkoon, ja viimeiset kavennusmahdollisuudet hiipuivat Konsta Haukkalan korkeasta mailasta saamaan viiden minuutin jäähyyn.
– Leirillä oli juuri käyty läpi Ruotsin korkea prässi ja miten sitä vastaan pelataan, mutta se tempo ei sitten kuitenkaan ollut selkärangassa, Suomen päävalmentaja Atte Juuti mietti.
– Sitten kun vastustaja teki alkuun kolme maalia, alettiin jännittää ja miettiä liikaa. Ensimmäisen erän jälkeen puhuttiin, että aloitetaan uusi peli ja toisessa ja kolmannessa erässähän jo päästiinkin alta pois, päävalmentaja sanoi.
– Mutta kovia pelimiehiä on kieltämättä vastustajalla.
Joukkueet kohtaavat lauantaina uudelleen samassa kaukalossa.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Reetta Hurskeen kausi alkoi dramaattisesti – ”Voi herran jestas”
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi karun totuuden elämästä: ”Pakko hyväksyä”
- Krista Pärmäkosken tie pysähtyi turvatarkastukseen – hiihtotähdeltä melkoinen reaktio
- Yle tiputti shokkiuutisen Remi Lindholmista – IS paljasti nyt totuuden
- Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Kalle Palander riemuitsi Leijonien MM-nöyryytyksestä – lähetti tämän viestin suomalaisille
- Maailmanmestari ällisteli Suomen keihästähden touhua: ”Niin vaarallista”
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Viivi Lehikoiselta loistavia uutisia: ”Voin ilokseni ilmoittaa”
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- Makwan Amirkhani avasi korkin hetken mielijohteesta – huonostihan siinä kävi
- Jasmi Joensuu puhui hiihtomaajoukkueen haasteista – seuraavana päivänä tuli tyly tieto