Tiger Woods metsästää uusia ennätyksiä Meksikossa – tähtien taisto suorana Viaplayssa ja Viasatilla

Maailman menestyksekkäin golfari Tiger Woods lukeutuu suosikkeihin torstaina Mexico Cityssa käynnistyvässä World Golf Championshipin kilpailussa. Golfkauden ensimmäinen suurkilpailu pelataan kolmatta kertaa peräkkäin Meksikossa.
Helmikuussa 2017 voittoa juhli Yhdysvaltojen Dustin Johnson, vuotta myöhemmin yleisön suureksi suosikiksi noussut Phil Mickelson kukisti uusinnassa Justin Thomasin. Kilpailussa on mukana yhteensä 72 pelaajaa, joista 47 on maailmanlistalla 50:n ensimmäisen joukossa. Kaikki osallistujat pelaavat torstaista sunnuntaihin Chapultepec Golf Clubilla Mexico Cityn kupeessa neljä kierrosta ilman puolivälissä normaalisti tapahtuvaa karsintaa.
Tiger Woods kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan Meksikossa. Yhteensä 91 kilpailua ympäri maailman voittaneen Woodsin ansiolistalla on 14 major-kisojen ykköstilaa. Woods pelaa torstaina yhdessä viidesti 12 kuukauden aikana voittaneen Bryson DeChambeun sekä isäntämaan Abraham Ancerin kanssa.
Neljä leikkausta vaatineen sitkeän selkävamman jälkeen Tiger Woods teki viime vuonna näyttävän paluun maailman huipulle voittaen kauden päätöskisan Tour Championshipin ja sijoittuen kauden neljännessä major-kilpailussa, PGA Championshipissa toiseksi.
World Golf Championshipin kisoissa Tiger Woods on näyttänyt muille maailmantähdille peräti 18 kertaa vahvuutensa. Suurin voittomarginaali on peräti 11 lyöntiä. Woodsilla on WGC-kisoissa 45 osallistumiskertaa, joten voittoprosentti on häkellyttävä 40.
Meksikossa pelattava kisa käytiin aiemmin USA:n puolella Miamissa, jossa Tiger nosteli voittopokaalia peräti seitsemän kertaa vuosien 1999–2013 aikana. Kaudesta 1999 pelattujen WGC-kisojen voittojen määrässä toisena on Dustin Johnson viidellä ykköstilallaan.
Justin Thomas, Dustin Johnson ja Rory McIlroy ovat ennakkoon tasaisessa kisassa suurimmat suosikit, ja Jon Rahm, Bryson DeChambeau, Brooks Koepka, Phil Mickelson ja Tiger Woods heidän vakavimmat haastajansa. Pohjoismaalaista väriä kisaan tuovat Ruotsin Henrik Stenson, Alex Noren ja Alexander Björk sekä Tanskaa edustavat Torbjorn Olesen ja Lucas Bjerregaard.
Viasat Golf ja Viaplay näyttävät kilpailun kaikki neljä päivää suorina lähetyksinä. Selostuksesta vastaa Teemu Tyry.
World Golf Championship-Mexico Championship lähetysajat:
To 21.02. 21.00–02.00
Pe 22.02. 21.00–02.00
La 23.02. 19.00–01.00
Su 24.02. 19.00–01.00
Lähde: Viasatin tiedote.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Topi Raitanen lipsautti karun totuuden suomalaisesta yleisurheilusta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Se oli siinä: Suomalaisjuoksija teki todella rajun ratkaisun
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan