Brasilialainen uimahyppääjä avautui seksimaratonista Rio de Janeiron olympialaisissa – ”Usain Bolt vei tytön ilman kulkulupaa huoneeseen”
Kuva: Getty Images
Brasilialainen uimahyppääjä Ingrid Oliveira puhui suunsa puhtaaksi tuoreessa haastattelussa Rio de Janeiron olympialaisten aikaan tapahtuneesta seksikohusta.
Kohu sai alkunsa kolme vuotta sitten, kun Ingrid harrasti seksiä meloja Pedro Goncalvesin kanssa Rion olympiakylässä. Huhujen mukaan Ingrid olisi häätänyt hyppyparinsa, tuolloin 17-vuotiaan Giovanna Pedroson heidän yhteisestä hotellihuoneestaan tunteja kestäneen seksisessionsa vuoksi.
Asiasta suuttunut Pedroso avautui tapahtumista medialle ja ilmoitti surkeasti sujuneen olympiakilpailun jälkeen, ettei hän aio enää kilpailla Oliveiran kanssa. Sen jälkeen jopa huhuttii, että Oliveira olisi häädetty kisakylästä.
– He kehittivät tarinan, jota he toistivat, toistivat ja toistivat. He antoivat leiman, levittivät valheita ja kirjoittivat tarinoita, joita ei ollut tapahtunut. Kerroin teille totuuden: vein Pedro Gonçalvesin huoneeseeni, mutta se ei tapahtunut kisaa edeltävänä yönä. Hän ei viettänyt koko yötä kanssani, enkä ajanut ketään ulos huoneestani, 22-vuotias Oliveira oikoo uutisointia.
– Usain Bolt vei tytön ilman kulkulupaa huoneeseen ja ihmiset käyttivät Tinderiä flirttailuun, mutta ne tarinat eivät vuotaneet.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Lotta Harala paljasti suunnitelmansa – ”tässä kuussa lähden kuukaudeksi…”
- Asiantuntija latasi hurjan arvion 17-vuotiaasta superlupauksesta – ”Viisi vuotta edellä muita”
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Nyt jysähti: Suomalaismies työnsi Euroopan kärkituloksen kuulassa
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Harvinainen julkaisu – Eduard Hallberg esitteli rakkaansa hellyyttävällä kuvalla
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti