Kuopio-hallissa kaikuivat Pojun Esson baariin -kappaleen sanat – Suomen mestarit juhlivat tälä kertaa hallimestaruutta
Kuva: Juha Tamminen
Joensuun Mailan kultajuhlista tutut Pojun Esson baariin -kappaleen sanat kaikuivat Kuopio-hallissa miesten Halli-SM-loppuottelun päätteeksi. Syksyn mestari oli tiukilla lauantain välieräottelussa Hyvinkään Tahkoa vastaan, mutta finaalissa nähtiin pienistä marginaaleista huolimatta ehjä ja tasapainoinen esitys. Joensuu kukisti Vimpelin Vedon 0-1 (2-4, 3-3) ja juhlii seurahistoriansa kolmatta hallimestaruutta.
Ottelun alku oli tyrmäävä. Joensuun Juha Puhtimäki, Aleksi Rautiainen ja Konsta Kettunen iskivät taululle tylyt 0-3-johtolukemat heti ensimmäisen aloittavalla. Vimpeli pääsi paremmin peliin mukaan jakson edetessä. Kotiutuksiin olisi kuitenkin tarvittu lisää laatua, eikä onnikaan ollut joukkueen puolella. Perttu Ruuskan kolmosrajan läpilyönti pomppasi sopivasti hallirakenteista ja hienoa iskua seurasi niukka palo kotipesään.
– Liikaa päästimme vastustajan edelle. Aika paljon teimme sisällä merkkivirheitä, jotka söivät peliämme, kuopiolaisyleisön suosikki, urallaan kuusi kautta Kuopiossa pelannut Vimpelin Sami Haapakoski sanoi.
Toisen jakson alku oli ensimmäisen toisinto. Joensuu ampaisi ensimmäisessä vuoroparissa kolmen juoksun karkumatkalle ja Vimpeli lähti kuromaan johtoa kiinni. Tällä kertaa se onnistui ja jo toisessa sisävuorossa tilanne tasoittui 3-3:een.
– Jos tuollaisen arsenaalin joukkueelle jotain antaa, se varmasti sen ottaa, Joensuun pelinjohtaja Juhani Lehtimäki kehui vastustajaansa.
Vimpeli ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään palotonta tilannetta, vaan Joensuu tilkitsi ulkokenttänsä kreivin aikaan.
Jakson lopussa molemmille joukkueille tarjottiin paikkaa aloitteen tekemiseen, mutta lopulta kumpikaan ei siihen tarttunut. Joensuu ei tarvinnut neljännen tasoittavaa vuoroa, sillä tasatulos riitti mestaruuteen.
– Paikkoja oli, mutta tällä kertaa niistä ei tehty. Aina näitä on helppo spekuloida jälkikäteen, Vimpelin pelinjohtaja Markku Hylkilä muistutti.
Viime syksynä Joensuussa juhlittiin ikimuistoista ja kautta aikain ensimmäistä kesäkauden Suomen mestaruutta.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen