Loistavaa! Suomessa käynnistyy tänä vuonna Olympiarahasto – ”Historiallinen operaatio urheilun varainhankinnassa”

Eduskunta hyväksyi viime viikolla hallituksen esityksen vuoden 2019 lisätalousarvioksi. Tämä päätös mahdollistaa uraauurtavan Olympiarahaston käynnistämisen vuonna 2019. Rahaston tuotto tukee urheilijoiden päivittäisharjoittelua ja valmentautumisympäristöjen kehittämistä sekä parantaa osaltaan nuorten urheilijoiden sosioekonomista asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Olympiarahasto on perustettu Suomen Olympiakomitean tukisäätiön alaisuuteen. Olympiarahasto perustuu valtioneuvoston hyväksymään liikuntapoliittiseen selontekoon, jonka mukaan valtion huippu-urheilurahoitusta tulee lisätä 2020-luvulla ja suunnata erityisesti urheilijan uralle valmistavaan nuoruusvaiheeseen.
Osana lisätalousarvion hyväksyntää valtio päätti osallistua vastinrahaperiaatteella Olympiarahaston pääoman kartuttamiseen. Huippu-urheilun edellytysten vahvistamiseksi valtio varautuu pääomittamaan Olympiarahastoa siirtämällä sille valtion omistamaa osakevarallisuutta enintään 20 miljoonalla eurolla. Valtion pääomitus tehdään samassa suhteessa yksityisen pääoman kanssa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti osakkeita on tarkoitus lahjoittaa rahastoon vuosina 2019-2023 erissä siten, että osakesiirto tapahtuu aina, kun rahastoon on kertynyt vähintään neljä miljoonaa euroa uutta, valtion panosta vastaavaa yksityistä rahoitusta. Valtioneuvoston kanslia päättää, minkä yhtiön osakkeita luovutetaan.
Jokainen lahjoittaja jättää pysyvän jäljen suomalaiseen huippu-urheiluun
– Tarvitsemme uusia avauksia huippu-urheilun rahoitukseen. Olympiarahasto on sekä historiallinen että samalla haasteellinen operaatio urheilun varainhankinnassa. Jokainen lahjoittaja jättää pysyvän jäljen suomalaiseen huippu-urheiluun, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.
Valtion vastinrahoitukseen oikeuttavista yksityisistä rahalahjoituksista ja vastinrahoituksesta muodostuvasta 40 miljoonasta eurosta voidaan saada viiden prosentin vuotuisella tuotolla vuosittain jopa kaksi miljoonaa euroa suomalaisen huippu-urheilun tukemiseen. Tuotto käytetään urheilijoiden päivittäisharjoittelun tukemiseen, toimintaympäristöjen kehittämiseen ja urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseen. Tuki jaetaan samoilla kriteereillä kuin Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön jakama lajien tehostamistuki olympialajeille, ei-olympialajeille, paralajeille ja joukkuepeleille.
Lahjoitusten keräys alkaa tänä vuonna. Olympiakomitea aloittaa Olympiarahaston myyntijohtajan rekrytoinnin, jonka haku on auki 22.3. – 7.4.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen