Mestaruusliigan nuori tähtipelaaja kovassa nosteessa – ”Ratkaisevaa oli, että hän pääsi VaLePaan”
Yksi tämän lentopallokauden eniten kehittyneistä nuorista pelaajista on VaLePan yleispelaaja Niko Suihkonen. Suihkonen pelaa Mestaruusliigassa ja VaLePassa toista kauttaan, ja on noussut kovassa joukkueessa luotettavaksi avauskokoonpanon pelaajaksi.
– Hän tuli viime kaudeksi Kuortaneelta VaLePaan. Hän kuuli tietyiltä tahoilta sellaisiakin juttuja, että kannattaisi vielä pelata yksi kausi siellä ykkössarjaa. Ratkaisevaa oli se, että hän pääsi VaLePaan ja harjoittelemaan hyvään valmennukseen, hyvässä joukkueessa ja hyvien pelaajien kanssa, sanoo VaLePan tähtipassari Mikko Esko Suihkosesta Suplan Palloralli-podcastissa.
Suihkonen pelasi syksyllä jopa MM-kisoissa, ja on varmasti jatkossakin Suomen maajoukkueellekin tärkeä pelaaja, kun maajoukkue tavoittelee menestystä Kultaisessa Liigassa, EM-kisoissa ja olympiakarsinnoissa.
VaLePa pelaa parhaillaan Mestaruusliigan välierissä Savo Volleyta vastaan.
– Hän sai jo viime vuonna vastuuta. Tällä kaudella lähtökohta näytti heikolta, kun meillä oli laaja materiaali kauden alussa ja Urpo Sivulakin pelasi yleispelaajana. Meillä oli neljä kovaa yleispelaajaa, ja peliaika oli kortilla. Hän on pelannut kauden edetessä paljon ja on mennyt pelaajana eteenpäin, niin kuin nuoret menevät, kun tekevät nöyrästi töitä ja saavat vastuuta eli pääsevät pelaamaan, sanoo Esko.
Savo Volleyn ja VaLePan välinen toinen välierä pelataan tiistaina ja suora lähetys ottelusta alkaa Ruudussa kello 18.20.
Palloralli-podcast on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua