Miesten seitsenottelussa todella jännittävä mestaruustaisto
Kuva: Juha Tamminen
Miesten seitsenottelun Suomen mestaruudesta käydään tuimaa taistelua moniotteluiden SM-halleissa Helsingin Liikuntamyllyssä. Lauantain jälkeen kilpailua johtaa Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi 27 pisteen erolla Lappajärven Veikkojen Elmo Savolaan.
Hassi keräsi neljästä lajista 2993 pistettä. Kenttäurheilijat-58:n Petri Lemmetyinen ja Valtimon Vasaman Joona Kokkola ovat iskuetäisyydellä jaetulla kolmannella sijalla pistein 2877.
Hassi juoksi 60 metriä 7,21, hyppäsi pituutta 683, työnsi kuulaa 13,62 ja hyppäsi korkeutta 189.
– 60 metrillä ei oikein irronnut, ja pituushyppyyn en ole tyytyväinen. Siinä olisi pitänyt päästä lähemmäs seitsemää metriä. Kuula ja korkeus olivat kauden parasta tekemistä, Hassi kertaili.
Toinen kilpailupäivä alkaa 60 metrin aitajuoksulla, jossa mestaruutta puolustava Savola on selvästi Hassia nopeampi. Seiväshypyssä ja 1000 metrillä kaksikko on ollut varsin tasaväkinen.
– Mestaruudesta tulee tiukka taistelu, kolme viimeisintä Kalevan kisojen kymmenottelua voittanut Hassi tuumi.
Savola pyrähti Liikuntamyllyssä 60 metriä 7,17, ponkaisi pituutta 664, pukkasi kuulaa 13,69 ja jakoi korkeudessa lajivoiton Hassin kanssa tuloksella 189.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi