Salibandylegenda ihmetteli Läpiajo -podcastissa Juha Kivilehdon pelikieltoa: ”Aika kova tuomio pleijareissa”
Kuva: Juha Tamminen
Classicin kokenut puolustaja Juha Kivilehto sai puolivälierien avausosassa kahden ottelun pelikiellon ajettuaan päin Westend Indiansin maalivahtia. Aikanaan Viikingeissä ja Suomen A-maajoukkueessa Kivilehdon joukkuekaverina pelannut Santtu Manner pohti tapausta Suplan uudessa Läpiajo -podcastissa.
Hänen mukaansa konkaripakin teko ei ollut missään nimessä tahallinen.
– Se oli mun mielestä Kivilehdolta sellainen huolimaton pelaaminen. Hän lähti karvaamaan palloa aika ronskisti eikä kiinnittänyt maalivahtiin oikeastaan minkäänlaista huomiota. Sinänsä aika harvinaista kokeneelta pelaajalta, Manner toteaa.
– Vaikka Kivilehto näyttää aika tyyneltä kun hän pelaa, niin löytyy häneltä räiskyväkin luonne. Kyllä siellä sisällä myös kuohuu, hän jatkaa.
Yhdessä Kivilehdon kanssa Suomen mestaruuksia voittanut Manner oli tiedustellut tapahtumien kulkua tekijältä itseltään.
– Kysyin häneltä sen jälkeen, kun oli saanut pelikiellon, että mitä siinä tapahtui. Se oli aika vaikea tilanne. Kivilehto juoksee läheltä ja siinä oli sellainen puolittainen väistämisyritys. Hän sanoi osuneensa johonkin, mutta ei tiennyt oliko se pää vai ylävartalo. Ei Kivilehto ole kuitenkaan sellainen pelaaja, että hän tahallaan tuollaista tekisi.
Kahden ottelun pelikielto oli Mannerin mielestä liian kova tuomio.
– Mä en osaa sanoa, onko tässä vähän sellaista ilmassa, että tehdään pienoinen esimerkki ottelusarjalle, että se ei lähde ihan käsistä jos sellaisia merkkejä on. Kyllä kaksi peliä on aika kova tuomio pleijareissa.
– Jos miettii aikasempia keväitä, mistä kaksi peliä on tärähtänyt, niin kyllä tämä oli tekona lievimmästä päästä. Tää tuntuu olevan kevään trendi, että joukkueet tekevät näitä tutkintapyyntöjä. Mä en suoraan sanottuna ymmärrä sitä. Sitten tehdään pelikiellon saatua vielä vastineita ja pyöritellään sitä hommaa. Tämä on mennyt viime vuosina vähän naurettavaksi, lajilegenda harmittelee.
Kuuntele Suplan Läpiajo -podcastin toinen osa kokonaisuudessaan tästä.
Katso Kivilehdon pelikieltoon johtanut tilanne alta:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään