Samuel Purola starttaa 60 metrin alkueriin tutussa seurassa. Erän tilastokärki on Ruotsin Henrik Larsson, jonka Purola kukisti Tukholmassa Ruotsin gp-kilpailussa. Purola voitti juoksun ennätyksellään 6,67. Larsson on sittemmin kiitänyt kotimaansa mestariksi ennätyksellään 6,60.

Purola on erän tilastokolmonen. Myös Hollannin 6,63 juosseella Joris Van Goolilla on tältä talvelta parempi tilastoaika.

– Tavoitteena on päästä tekemään täällä kaksi juoksua, Purola on linjannut.

Välieriin etenevät 60 metrillä kuuden erän kolme parasta ja kuusi aikavertailusta.

Lähde: Urheiluliiton tiedote