Savon Sanomat: Iranin jättiseura edelleen velkaa Lelu Ojansivulle: ”Uuden Kuopion keskustassa olevan ison kaksion verran”
Kuva: Juha Tamminen
Olli-Pekka Ojansivu kertoi Savon Sanomien haastattelussa, että iranilaisseura Sharhdari Urmia on edelleen velkaa hänelle. Kesällä 2016 seuraan siirtynyt lentopalloilija ei ole saanut kaikkia palkkatulojaan tähän päivään mennessä, vaikka jätti Iranin vuoden 2017 alussa riitannuttuaan seuran kanssa juurikin maksamattomista palkoista.
Sopimus oli arvoltaan Ojansivun uran kaikkien aikojen arvokkain. Hän antoi Savon Sanomille vihjeen, kuinka paljon rahaa on saamatta.
– Minulle jäi Iraniin saamisia aika paljon, sanotaanko, että uuden Kuopion keskustassa olevan ison kaksion verran, Ojansivu paljasti.
– Tuskinpa sinne tarvitsee todistamaan lähteä. Tuntuu, että ne saamiseni on tiukalla, kun asiaa on vatvottu monta vuotta. Periaatteesta asiaa on kuitenkin vietävä niin pitkälle kuin mahdollista.
Asiat eivät menneet muutoinkaan Iranissa täysin putkeen.
– Oikeastaan mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pelini kaatuivat sairasteluun, ja huomasin pian, että Iranin touhussa ei ole todellakaan järjen häivää. Törmäsin seinään joka puolella, nykyään Savo Volleyssä pelaava tähtipelaaja kertasi.
Lähde: Savon Sanomat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”