Homehtumattomiin lämmöneristeratkaisuihin erikoistunut Finnfoam Oy ja Suomen Hiihtoliitto ovat allekirjoittaneet juuri päättyneiden Seefeldin MM-kisojen jälkeen uuden kaksivuotisen yhteistyösopimuksen.

Sopimuksella tuetaan Suomen maastohiihtomaajoukkueen valmistautumista kohti seuraavia pohjoismaisen hiihtolajien MM-kisoja Saksan Obersdorfissa 2021. Finnfoam jatkaa maastohiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppanina ja sitä kautta yhtenä joukkueen merkittävimpänä tukijana.

Finnfoam jatkaa maastohiihdon kanssa vuonna 2013 alkanutta matkaa mielellään.

– Seefeldin MM-kisojen toivottua heikompi urheilullinen menestys ei vaikuttanut millään tavalla päätökseemme jatkaa yhteistyötä Hiihtoliiton ja maajoukkueen kanssa. Urheiluun kuuluvat voitot ja tappiot, onnistumiset ja epäonnistumiset samalla tavalla kuin vaikkapa liike-elämäänkin. Suomalaisessa maastohiihdossa on ollut viimeisten vuosien aikana hyvin myönteinen kehityskaari ja tätä suuntaa haluamme omalta osaltamme olla jatkossakin vahvasti tukemassa, sanoo toimitusjohtaja Henri Nieminen Hiihtoliiton tiedotteessa.

Hiihtoliitossa arvostetaan pitkäjänteistä ja olosuhteisiin pureutuvaa kumppanuutta.

– Arvostamme suuresti Finnfoamin päätöstä jatkaa yhteistyötä Suomen Hiihtoliiton ja maastohiihtomaajoukkueen kanssa välittömästi MM-kisojen jälkeen. Finnfoam on ollut luotettava ja innnovatiivinen kumppani ja on hienoa jatkaa yhteistä matkaa myös tulevina vuosina, toteaa Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.