Tekopyhyyden huippu? Therese Johaug haukkui Seefeldin dopinghuijarit! – ”Mielestäni on erittäin surullista, että sellaista edelleen tapahtuu”
Kuva: Getty Images
Norjan hiihtotähti Therese Johaug on avannut suunsa ensi kertaa Seefeldin MM-kisojen dopingskandaalista, kertoo Expressen.
Viisi hiihtäjää otettiin kiinni kisapaikkakunnalla tehdyissä ratsioissa ja myöhemmin poliisikuulusteluissa he myönsivät veridopingin.
– Mielestäni on erittäin surullista, että sellaista edelleen tapahtuu että tällaisella tavalla, Johaug sanoi.
Itävallan Max Hauke otettiin kiinni ratsiassa itse teosta kesken verenvaihdon.
– Etenkin, kun kyseessä oli vielä isäntämaa. Siellä oli mukana niin paljon vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka tekivät kovasti töitä saadakseen hyvä kisat Itävaltaan, ja sitten he tekevät näin. Se ei kuulu urheiluun.
– Oletan, etteivät kilpailuihin osallistuvat käytä kiellettyjä keinoja. On kuitenkin tavattoman hienoa, että kulissien takana tehdään töitä. Ilmeisesti täällä tapahtuu vielä paljon sellaista, josta emme tiedä mitään.
Johaugin kommentit vaikuttavat hieman tekopyhiltä. Norjalainen itse kärysi anabolisesta steroidista klostebolista syksyllä 2016 ja sai 18 kuukauden kilpailukiellon.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan