Todella merkittävä hallihanke etenee kovaa vauhtia: Olisi Suomen ensimmäinen laatuaan – Maksaa 10 000 000 euroa!
Kuva: Juha Tamminen
WasaGroup ja Helsingin Luisteluareena Oy ovat solmineet aiesopimuksen
hankkeesta, jossa on tarkoitus rakentaa Suomen ensimmäinen
monitoimiluisteluareena, jossa jääalue olisi jalkapallokentän kokoinen.
Areena mahdollistaisi luistelemisen ja jääpallon pelaamisen
sisäolosuhteissa. Lisäksi kokonaisuutta palvelevat muut liikunta- ja
liiketilat.
WasaGroupFunds rahoittaa hallin, noin kymmenen miljoonaa euroa sekä
rakentaa, ja toimii hallin omistajana Helsingin Luisteluareena Oy:n
toimiessa päävuokralaisena ja operaattorina.
Mikäli Helsingin kaupunki myöntää hankkeen tonttivaraukselle jatkon,
saadaan Helsinkiin yhteiskunnallisesti merkittävä monitoimiareena, jossa
huippu-urheilu ja harrastajat kohtaavat toisensa. Monitoimiareenalla
tavoitellaan yli 100 000 vuosittaista käyttäjää.
Hanketta on työstetty hyvässä yhteisymmärryksessä Helsingin kaupungin
kanssa ja se on nyt kaupungin päätöksiä vaille. Helsingin kaupunki
joutuu ainoastaan panostamaan jäävuorosubventioihin hallin käyttäjille,
arviolta 0,2 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on huomattavan vähän
käyttäjää kohden, verrattunna moneen muuhun hankkeeseen.
Jäävuorosubventiolla käyttäjille, Malmin Luisteluareena asetetaan
samalle viivalle kaupungin muiden jäähallien kanssa. Hanke odottaa
kaupungin päätöstä tonttivarauksen jatkamisesta lähiaikoina. Mikäli
kaupunki myöntää tonttivarauksen, hanke käynnistyy välittömästi ja halli
voisi valmistua vuoden 2020 lopulla.
Suomessa on noin 250 jäähallia, mutta ison jään halleja ei ole yhtäkään.
Ruotsissa niitä on 15 ja lähivuosina on tulossa viisi hallia lisää.
– Olemme innoissamme ja toiveikkaita, että pitkän prosessin jälkeen
olemme lähellä pistettä, jossa voisimme toteuttaa hankkeen, joka
kohentaa huomattavasti liikuntaolosuhteita Helsingissä. Tässä
yhteiskunnallisesti merkittävässä hankkeessa, jossa useampi laji kohtaa.
Luomme tasa-arvoa sukupuolten välillä, kun taito- ja
muodostelmaluistelijat saavat paremmat harjoitteluolosuhteet hallissa,
samalla kun muiden pienempien jäälajien, kuten jääpallon, olosuhteita
kohennetaan tasavertaisuuden nimissä. Yleisölle ja luistelukouluille on
luvassa hyvät olosuhteet ja pitempi luistelukausi. Sisäliikuntatiloja
kaivataan myös kasvavassa kaupungissa. Kokonaisuutta palvelemaan tulee
myös hieman liiketiloja, kertoo Helsingin Luisteluareenan Markus Larsson.
WasaGroup näkee hankkeen mielenkiintoisena avauksena
pääkaupunkiseudulla.
– Olemme toteuttamassa useita vastaavia hankkeita muualle Suomeen tällä
hetkellä. Toteutusmallimme ansiosta Helsinkiin voidaan toteuttaa
kaupunkilaisten paljon kaipaamia urheilutiloja ilman kaupungin omaa
investointia. Näkemyksemme mukaan urheilupaikkarakentaminen tulee
tulevaisuudessa tapahtumaan yhä enenevissä määrin yksityisten
investointien avulla ja me haluamme olla vahvasti mukana toteuttamassa
näitä hankkeita, toteaa WasaGroupin tekninen hankekehitysjohtaja Timo
Pahkala.
Lähde: Jääpalloliitto
LUE MYÖS:
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Jasmi Joensuu sanoi suoraan totuuden – valehtelevatko muut Suomen hiihtotähdet?
- Yle: Wilma Murto lähetti melkoisen viestin kiekkomiehelle
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- Sami Jauhojärven intiimi kysymys oli liikaa – Toni Nieminenkin meni vaikeaksi