Ursula Wikströmin peli takkusi päätöskierroksella: ”En oikein saanut ollenkaan palloa lipulle”
Kuva: Getty Images
Ursula Wikströmin tavoite kisakentän kesyttämisestä Australian Ganberrassa pelatussa LET-kiertueen osakilpailussa, NSW Openissa jäi tällä kertaa toteutumatta. Wikströmin tuloskorttiin merkittiin sunnuntaina 74 (+3) lyöntiä ja vantaalainen päätyi jakamaan lopputuloksissa sijaa 44 tuloksellaan 291 (+7). Kierrostulokset Queanbeyan Golfin kentällä olivat 74-71-72-74. Wikströmin 74 lyönnin kierros koostui sunnuntaina viidestä bogeysta ja kolmesta birdiestä.
– Hankalaahan tuo peli tänäänkin oli. En oikein saanut olleenkaan palloa lipulle, vaan jouduin taistelemaan pareja koko ajan. Nyt kotiin ja kolmen viikon päästä taas jatketaan, totesi seuraavaksi Jordaniaan suuntaava Wikström.
Women’s NSW Openin voittoon golfasi Englannin Meghan MacLaren -12 (272). Toista sijaa jakoivat Uuden-Seelannin Munchin Keh ja Ruotsin Lynn Carlsson. Kaksikko jäi kilpailun jo toisen kerran peräkkäin voittaneesta englantilaisesta lopulta kolme lyöntiä.
Wikströmin lisäksi kilpailuun starttasi suomalaisista Krista Bakker, Sanna Nuutinen ja Noora Komulainen, mutta kolmikko karsiutui kahden kierroksen jälkeen.
Australiasta LET-kiertue siirtyy ensi viikolla Etelä-Afrikkaan, mutta sen kilpailun Wikström jättää väliin. Jordanian kilpailu, pelataan huhtikuun ensimmäiselle viikolla.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan