Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa: Suomalaisnyrkkeilijä uhosi pieksevänsä vastustajansa seuraavalla kierroksella – Joutui luovuttamaan jo edellisellä!
Kuva: Getty Images
Suomea nyrkkeilyn arvokilpailuissa edustaneet nyrkkeilijät voittivat ottelunsa viikonloppuna alkaneissa Suomen mestaruuskilpailuissa. Ruskeasuon Liikuntahallissa Helsingissä iskettiin SM-kilpailujen alku- ja puolivälieräottelut.
Viime vuonna alle 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa kuudenneksi ja miesten EM-kilpailuissa yhdeksänneksi sijoittunut Arslan Khataev kukisti hyvätasoisessa 60 kiloisten puolivälieräottelussa kolminkertaisen nuorten Suomen mestarin Kerim Kadyrovin tuomariäänin 5-0.
Khataev pääsi esittelemään runsaslukuiselle yleisölle erinomaisia väistö- ja vastalyöntitaitojaan aktiivisesti hyökännyttä Kadyrovia vastaan. 11. toukokuuta Töölön Kisahallissa iskettävissä välierissä Khataev saa vastaansa Kuopion Lassi Rissasen.
Ylikunnosta toipunut vuonna 2017 Suomea EM-kilpailuissa edustanut Rasmus Bergman palasi 69 kiloisissa kehään liki kahden vuoden tauolta voitokkaasti kaataen Atte Niskakosken kaikin tuomariäänin 5-0. Bergman sai ottelun heti alkusekunneilla kovilla iskuillaan ja piti nuoren reisjärveläisen aisoissa koko ottelun ajan.
Välierissä Bergman pääsee haastamaan GeeBee-turnauksessa maaliskuussa voitokkaasti iskeneen Aydin Behruzin, joka sai luovutusvoiton alkuottelussa peukalonsa loukanneesta Ahmed Alista.
Suomalaisista miesnyrkkeilijöistä lähimpänä Rion olympialaisiin pääsyä olleen Ilari Kujalan SM-kilpailut olivat ohi ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Kujala sairastui ja joutui antamaan luovutusvoiton Lasse Kourulalle, joka kohtaa 81 kiloisten välierissä Porvoon Topias Lepon.
Kujala kertoi ennen turnausta odottavansa jo mahdollisen voiton jälkeistä ottelua Leppoa vastaan.
– Topias Lepon kohtaamista odotan kaikkein eniten, koska menin jo arvontatilaisuudessa lupaamaan, että koulutan häntä kovalla kädellä, Kujala uhosi.
Lähde: SM-kilpailujen tiedotus
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää