Futsal-Liigan finaaleissa nähdään viime kevään toisinto
Kuva: Getty Images
Leijona Futsal (Akaa) oli selvittänyt tiensä Futsal-Liigan finaaleihin jo lauantaina kaatamalla espoolaisen Golden Futsal Teamin kolmannen kerran. Sunnuntaina oli Kampuksen Dynamon vuoro juhlia finaalipaikkaa, kun jyväskyläläiset onnistuivat voittamaan Somerolla SoVon neljännessä välierässä maalein 1–7 (1–2). KaDy vei välieräsarjan nimiinsä voitoin 3–1. Näin ollen Liigan finaaleissa nähdään viime kevään toisinto KaDy – Leijona. Vuosi sitten KaDy voitti Suomen mestaruuden voitoin 3–1; tälle keväälle ennakoidaan hyvin tasaista sarjaa.
Neljäs ottelu eteni aluksi KaDyn käsikirjoituksen mukaan, joskin SoVon ykkösketju Valdrin Seferi – Arber Istrefi – Mergim Bushi – Gezim Voca väläytteli vaarallisuuttaan. Newton Jr. vei Dynamon 0–1-johtoon, mutta SoVo tasoitti, kun Joonas Manzo lähetti nollakulmasta KaDy-luukulle kovan pallon, jonka KaDy-puolustus ohjasi omiin. Puoliajalle mentiin vierasjohdossa, kun KaDyn kapteeni Mikko Kytölä päätti nopean hyökkäyksen alakulmalaukaukseen.
Toisen puoliajan ensimmäiset 10 minuuttia SoVo jahtasi kaikin voimin tasoitusmaalia, mutta KaDy onnistui puolustamaan SoVon hyökkäykset vaarattomiksi. Viimeisen 10 minuutin aikana SoVo väsähti ja KaDy sai pallorallinsa pyörimään. Tuloksena oli ensin David Parenten komea 1–3-maali ja perään nopeaan tahtiin neljä lisämaalia SoVon epäonnistuessa takaa-ajossaan. Mikko Kytölä viimeisteli hattutempun.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Silja Kosonen lähetti kriitikoille terveiset – juontajat yllättyivät täysin