Golfin legendaarinen The Masters suorana Ruudussa – asiantuntijana vierailee Mikko Ilonen
Kuva: Getty Images
Golfin tunnetuimpiin turnauksiin lukeutuva The Masters nähdään jälleen suorana Ruudussa 11.–14. huhtikuuta.
Turnauksen lisäksi Ruutu esittää 10. huhtikuuta pelattavan leikkimielisen Par 3 -kilpailun. Lähetysten asiantuntijakaartiin kuuluu muun muassa Suomen menestynein golfammattilainen, Mikko Ilonen. Ruutu tarjoaa turnauksen yksinoikeudella Suomessa kertamaksullisena tapahtumana (Pay-Per-View).
The Masters -lähetysten selostajina toimivat Teemu Tyry ja Nikke Tyry. Lauantain lähetyksessä asiantuntijana vierailee juuri uransa päättänyt ja The Mastersissa kaksi kertaa itsekin pelannut Mikko Ilonen. Hänen lisäkseen vieraileviin asiantuntijoihin kuuluvat Petteri Nykky ja Antti Ahokas. Tänä vuonna lähetykset ovat Ruudussa ensimmäistä kertaa tarjolla myös alkuperäisellä, englanninkielisellä selostuksella.
The Masters pelataan kuuluisalla Augusta Nationalin kentällä jo 83. kerran. Perinteisesti nelipäiväinen voittotaistelu huipentuu vasta sunnuntaina legendaarisella takaysillä. Viime vuonna voittajan vihreän takin sai pukea päälleen yhdysvaltalainen Patrick Reed, jolle kyseessä oli uran ensimmäinen major-turnauksen voitto.
Erittäin vaativan Augusta Nationalin mestaria on hankala ennustaa etukäteen. Yhtenä ennakkosuosikkina voidaan pitää Yhdysvaltain-kiertueen Players Championship -mestaruuden vienyttä Rory McIlroyta. Irlantilainen McIlroy on aloittanut vuotensa erittäin vahvasti ja tarjoaa kovan vastuksen golfin ranking-listan ykkössijaa pitävälle yhdysvaltaiselle Dustin Johnsonille. Varteenotettavia voittajasuosikkeja ovat myös yhdysvaltalainen Tiger Woods ja englantilainen Justin Rose. Suomalaisia ei tänä vuonna The Mastersissa nähdä.
The Mastersin katseluoikeuden voi ostaa Ruudusta 24,95 euron hintaan.
Lähde: Ruudun tiedote.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon