Hurjaa dopingvideota Seefeldin MM-kisoissa levittänyt poliisi sai rangaistuksen!

Itävaltalaishiihtäjä Max Hauke oli yksi niistä urheilijoista, joka jäi kiinni Seefeldin MM-kisoissa dopingin käytöstä. Hauke jäi kiinni itse teosta, sillä hänestä levisi kisojen aikaan video pidätyshetkestä, jolloin hänen kyynärtaipeessaan oli kiinni kanyyli.
Video levisi julkisuuteen, kun yksi pidätyksen tehneistä poliiseista jakoi videon Whatsapp-ryhmään, josta se levisi eteenpäin. Videon kuvannut poliisi on nyt saanut rangaistuksen.
Itävaltalainen oikeusistuin katsoi hänen syyllistyneen salassapitorikkomukseen. Poliisi joutuu pulittamaan 4 760 euron suuruisen sakon ja lisäksi maksamaan Haukelle 500 euron korvaukset. Poliisi on tunnustanut rikkeensä.
– Innostuin liikaa. Haluan pyytää urheilijalta anteeksi, poliisi sanoi itävaltalaislehti Kronen Zeitungissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Senni Salminen laittoi nyt stopin kaudelleen – teki selväksi mistä on kyse
- Silja Kosonen murskasi kaikki – kisan jälkeen paljastui sitten koko totuus
- Nooralotta Neziri esitteli muodonmuutoksensa uuden kisakauden alla – ”Upea”
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Eiköhän tämä riitä – Suvi Minkkinen veti johtopäätöksensä
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Nooralotta Neziri esitteli muodonmuutoksensa uuden kisakauden alla – ”Upea”
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden