Mikko Korhonen eteni jatkoon golfin Euroopan kiertueen Trophee Hassan
II -kilpailussa Marokon Rabatissa. Korhonen teki kilpailun toisella
kierroksella tuloksen 76 (+3).

Hän jakaa yhteistuloksella +2 sijaa 42, kun toinen kierros on osalta
pelaajia edelleen kesken. Kierros piti sisällään 13 paria, yhden birdie ja
neljä bogia.

– Kiva päästä viikonlopulle uuden caddien kanssa. Tästä jatketaan
eteenpäin, Korhonen sanoi.

Tulostaso Royal Dar es Salamin kentällä on ollut tavallista huomattavasti
kehnompi. Kauden vaikeimpiin lukeutuvalla kentällä alle parin on kahden
kierroksen jälkeen vain 22 pelaajaa. Perjantaina 70 lyönnin rajan (kentän
par on 73) alitti ainoastaan Japanin Masahiro Kawamura.

– Todella tiukka kenttä. Päivä oli raskas, mutta päättyi hyvin. Ei siellä
saa yhtään hengittää vapaammin koko kierroksella, hereillä piti pysyä koko
päivän. Ajatus vähän karkaili, mutta olosuhteisiin nähden ihan kelvollinen
kierros, Korhonen kertoi.

Kärkipaikan jakavat Yhdysvaltojen David Lipsky ja Sean Crocker
tuloksella -5.

Kilpailu on Mikko Korhoselle kauden kahdeksas ja jatkopaikka kuudes.

Tapio Pulkkanen (+3) ja Kalle Samooja (+2) etenivät niin ikään viikonlopun
kierroksille. Kim Koivu (+4) on hänkin kiinni jatkopaikassa, mutta
cut-raja saattaa vielä elää loppukierroksen aikana.

Lähde: Korhosen tiedote