Naisten Mestaruusliigan finaalit jatkuivat keskiviikkona jo toisella huikealla viisieräisellä taistelulla. Avausfinaalin tapaan LP Viesti rutisti voiton päätöserässä ja otti näin mestaruuden katkolle perjantaiksi kotihalliin kolmanteen finaaliin. Keskiviikon finaalin numerot olivat 2-3 (22-25, 25-17, 25-21, 17-25, 13-15).

Pelin taso oli erinomainen, josta kertoo joukkueiden plusmiinuslukemat +49 ja +44. Joukkueet pelasivat vähillä virheillä läpi ottelun ja esimerkiksi LP Viestin 20 suoraa hyökkäysvirhettä avausfinaalissa kutistui nyt kahdeksaan.

Kotijoukkueesta Suvi Kokkosen pelaaminen oli viime hetkille asti epäselvää niska/hartiaseudun ongelmien takia, mutta maajoukkuelaituri esitti silti aivan huikeaa peliä tehden 28/+17. Toki pelin loppua kohden Kokkoselta alkoivat paukut hieman kastua.

Mara Green (16/+14) oli myös erinomainen ja Maeva Orle (21/+8) paransi loppuun. Libero Julia Porsanger puolestaan puolusti hienon ottelun.

Voittajajoukkueen hakkuri Kerttu Laak keräsi tehot 25/+17, kun 13/+13 merkkauttanut Anna Czakan puolestaan otti peräti seitsemän torjuntaa. Myös LP Viestin libero Hillaelina Hämäläinen pelasi hienon ottelun puolustuksessa. Päätöserässä kantavaksi voimaksi nousi puolestaan vastaanoton yhdeksän syötön pommituksessa hienosti kasassa pitänyt Lena Lymareva-Flink.

Matteo Pentassuglia;
– Meidän peli ei ole sellaisella tasolla, kun taitomme edellyttävät. Kokonaisuus ratkaisee ja tänään LP Viesti pelasi ehjemmän ottelun. Paljosta ei kuitenkaan ollut kiinni, joten lähdemme Saloon vielä taistelemaan.

Tomi Lemminkäinen;
– Tänään peli oli parempi kuin se ensimmäinen. Suvi Kokkonen oli tänään kova, vaikka näytti siltä, että jotain vammaa hänellä on. Se ei vaan riittänyt voittoon saakka. Perjantaina on katkon paikka mutta uskon, että ottelusta tulee samanlainen kuin kahdesta ensimmäisestä.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote