Nelossija ei tyydytä Savo Volleyn leirissä – ”Meillä on paljon asioita, mistä meidän täytyy keskustella”
Loimaalaiset veivät himmeimmät mitalit suoraan kahdella voitolla, eikä Savo Volley saanut kuin yhden erävoiton. Toinen ottelu Kuopiossa päätti vieraiden voittoon 1-3 (28-26, 15-25, 20-25, 18-25).
Kotijoukkue kärsi edellisen ottelun tapaan loukkaantumisista. Yleispelaajan tontille oli hälytetty lomamatkaltaan Pielaveden Sammon hakkuri Timo Leikas, joka näin pääsi ensimmäisen kerran kauden aikana Savo Volleyn avauskokoonpanoon. Leikas on aiemminkin ollut kokoonpanossa, mutta ei juuri ole kentällä käynyt.
Kapteeni Antti Siltala oli vatsatautisena kokonaan sivussa, ja Aleksi Kaatrasalo ei pystynyt pelaamaan lainkaan.
– Kaikkemme jätettiin kentälle, ja Loimaan peliin verrattuna saimme jo peliäkin aikaiseksi, sanoi luonnollisesti pettynyt Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Vuodenvaihteeseen saakka me pelasimme hyvää lentopalloa, mutta sen jälkeen alkoivat loukkaantumiset sotkea peliämme. Puolivälierät pelasimme erittäin hyvin, mutta välieriin meillä tuli rikkonainen alku.
– Meillä on paljon asioita, mistä meidän täytyy keskustella, summasi Tuovinen.
Vierasjoukkueen valmentaja Jussi Heino myönsi, että kolmas sija oli pienoinen pettymys.
– Runkosarjan hyvä sijoitus antoi aiheen olettaa hieman parempaa sijoitusta, mutta välierissä tekemisemme levisi käsiin, pohti Heino.
– Lähtökohtiin nähden minun mieltäni ainakin pronssimitali lämmittää.
Savo Volleyn passari Petteri Penttinen oli luonnollisesti myös pettynyt.
– Joukkueen kanssa asettamamme tavoite oli jotain ihan muuta kuin neljäs sija. Alkukausi näytti ihan hyvältä, mutta sitten tuli kaikenlaista harmia, purki Penttinen tuntojaan.
Pikakomennuksen peliin saanut Timo Leikas pelasi hyvän pelin – hän oli joukkueen paras pistemies (16/+10)
– Harmittaa poikien puolesta, etten tämän enempää pystynyt auttamaan.
Ottelussa nähtiin kahden pitkän uran päätös. Savo Volleyn keskitorjuja Jukka Lehtonen pelasi viimeisen ottelunsa, ja saman teki Hurrikaanin keskitorjuja Matti Oivanen.
Lähde: Savo Volleyn tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus