Suomen maajoukkue nimetty: Vastassa kahdesti maailman ehdottomaan eliittiin kuuluva Espanja – ”Nämä ottelut tulevat vaatimaan maksimisuorituksen”

Futsalkevät jatkuu harvinaisella herkulla, kun miesten maajoukkue isännöi kaksoismaaottelussa maailman ehdottomaan eliittiin kuuluvaa Espanjaa.
Suomen päävalmentaja Mićo Martić on nimennyt joukkueensa Espanja-otteluihin ja odottaa edessä olevia koitoksia innolla.
– Olen todella iloinen siitä, että pääsemme testaamaan joukkuettamme kotiyleisön edessä yhtä maailman parhaista joukkueista, Espanjaa, vastaan, Martić toteaa Palloliiton sivuilla.
– Nämä ottelut tulevat vaatimaan maksimisuorituksen niin kaikilta pelaajiltakin kuin taustoiltakin. Uskon kuitenkin, että pystymme taistelemaan hyvin.
Mukana ryhmässä on tuttuja kasvoja ja Martić korostaa, että jokaiselle pelaajalle on ehdottomasti käyttöä.
– 14 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia antaa meille mahdollisuuden luoda painetta ja todella taistella, Martić uskoo.
– Nämä ottelut tulevat ilman epäilystäkään olemaan joukkueella hyödyksi ajatellen lokakuun karsintoja Puolassa, jossa kohtaamme niin Espanjan, Puolan kuin Georgiankin.
Suomi ja Espanja kohtaavat kahden viikon kuluttua viikonloppuna perättäisinä päivinä ensin Tampereella lauantaina 13.4. ja seuraavana päivänä Vantaalla.
Ottelut
La 13.4. klo 17.00 Suomi – Espanja Kauppi Sports Centre, Tampere
Su 14.4. klo 17.00 Suomi – Espanja Energia Areena, Vantaa
Pelaajat
Maalivahdit (3):
Kasper Kangas Leijona Futsal
Antti Koivumäki GFT
Juha-Matti Savolainen KaDy
Kenttäpelaajat (14):
Panu Autio GFT
Petri Grönholm Leijona Futsal
Miika Hosio Mantova Calcio a 5
Jarmo Junno Sievi FS
Juhana Jyrkiäinen Leijona Futsal
Jani Korpela KaDy
Sergei Korsunov KaDy
Justus Kunnas Mad Max
Aleksi Kylmälä Sievi FS
Jukka Kytölä Mantova Calcio a 5
Mikko Kytölä KaDy
Lassi Lintula Ilves FS
Antti Teittinen Ilves FS
Iiro Vanha ToPV
Lähde: Palloliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla