Suomen tennisnaiset juhlivat nousua upean näytöksen jälkeen!- ”En ole koko urani aikana ollut mukana tällaisessa joukkueessa”
Kuva: Getty Images
Suomen naisten maajoukkue, Cinia Fed Cup Team Finland, voitti Kyproksen 2-0 ja nousee Eurooppa/Afrikan II-ryhmään ensi kaudeksi.
Suomen nousujoukkueessa pelasivat Anastasia Kulikova, Mia Eklund, Laura Hietaranta ja Emma Laine sekä fysioterapeutti Hanna-Leena Kokkonen.
Nousukarsinta käynnistettiin kakkospelaajien ottelulla, jossa kohtasivat Mia Eklund (WTA-711) ja Eleni Louka. Eklund aloitti lähes virheettömästi ja varsinkin vasenkätisen kierresyöttö sekä vahva yläkierre kämmen tuottivat kyproslaiselle vaikeuksia. Eklund kiihdyttikin avauserän voittoon 6-1. Suomalainen aloitti myös toisen erän hyvin ja siirtyi saman tien murrolla johtoon. Tämän jälkeen kovalyöntisen Loukan peruslyönnit alkoivat löytää kentän pintaan useammin ja useammin, mikä johti kyproslaisen lopulta erävoittoon 6-4. Kolmannen erän alku oli tasainen. 3-2 tilanteessa nähtiin epäonnekas tilanne kyproslaisen kannalta, kun pallo kimposi hänen omasta mailastaan suoraan silmään. Lääkintätauon jälkeen Louka mursi kertaalleen Eklundin syötön, mutta tämän jälkeen suomalainen vei loput pelit ja samalla ottelun 6-1, 4-6, 6-3.
– Tänään oli paljon parempi ottelu kuin eilen. Olin heti alusta alkaen hyvin mukana pelissä. Toisen erän puolivälissä menetin hieman otettani, kun vastustaja alkoi pelata huomattavasti paremmin. Lopussa vastustajalle kävi harmillinen loukkaantuminen, mutta onnistuin pitämään pelini kasassa – ei ole helppoa pelata, kun tietää ettei vastustaja ole täydessä kunnossa. Olen todella tyytyväinen päivän otteluuni, kommentoi Eklund.
Ykköspelaajien kohtaamisessa olivat vastakkain Anastasia Kulikova (WTA-539) ja Raluca Serban (WTA-205). Kulikova lähti ennakkoluulottomasti haastamaan selvästi itseään korkeammalla maailmanlistalla olevaa Serbania. Suomalaisen kovat lyönnit alkoivat tippua kenttään heti alusta alkaen. Kämmen- ja rystypuolen läpilyöntien saattelemana avauserä Kulikovalle 6-3. Avauserän loppupuolen hurmio jatkui myös toisessa erässä, kun Kulikova otti heti murron. Serban kuitenkin taisteli tiensä mukaan otteluun toisen erän ratkaisuhetkillä. Kulikova pääsi syöttämään otteluvoitosta, mutta Serban kampesi tasoihin ja lopulta tasoitti erät tiebreikissä. Kolmas erä oli erittäin tasainen. Tilanteessa 4-3 onnistui Kulikova murrossa ja seuraavassa syöttövuorossaan hän käynnisti voittojuhlat – tulostaululle lukemat 6-3, 6-7, 6-3.
– Pelasin todella hyvin! Tavoitteeni oli tehdä Emma ylpeäksi – en voinut luovuttaa, kun tiesin kyseessä olevan Emman viimeinen ottelu ammattilaiskentillä. Yleisö oli jälleen mahtava, kiitos kaikille, kertoi Kulikova.
Kulikovan voitto sinetöi Suomen otteluvoiton ja nousun Eurooppa/Afrikan II-ryhmään ensi kaudeksi. Näin nelinpeliä ei tarvittu pelata.
– Mahtavat fiilikset! En ole koko urani aikana ollut mukana tällaisessa joukkueessa missä olen ollut viimeisen kahden viikon ajan. Ihan sanaton fiilis, kertoi tyytyväinen kapteeni Laine.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet