Urheiluseuroille jaettiin 3,7 miljoonaa euroa seuratukea, myös vähävaraisten lasten liikunnan tukemiseen lisää rahaa – Esille noussut uusi ilmiö

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,7 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.
Seuratukea myönnettiin yhteensä 395 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 258 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 137. Avustukset kohdistuvat 114 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 50 ja niiden kautta tuella on vaikutusta hakijaseuran lisäksi 143 muun seuran toimintaan. Ensimmäistä kertaa seuratukea saavia seuroja on 107.
Hakemusten perusteella seuroissa tehdään laajaa ja merkittävää työtä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Seurat tarjoavat matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja haluavat ehkäistä nuorten liikunnan lopettamista. Hankkeet, joissa lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa, ovat lisääntyneet.
Harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään, ja seurat tekevät yhä enemmän yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Suosittujen lajien suuria ryhmiä halutaan jakaa pienemmiksi ja lisätä näin toiminnan laatua. Nuoria myös koulutetaan urheiluseuroissa eri tehtäviin.
Palkkaushankkeisiin avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa seuraan palkataan ensimmäinen työntekijä. Vapaaehtoistoimintaan pyritään löytämään kehittämishankkeissa hyviä malleja.
Tämän vuoden ”ilmiönä” voidaan pitää e-urheilun hankkeita, joihin myös haettiin tukea. Seuratukiavustusta myönnettiin neljälle jalkapalloon, salibandyyn ja moottoriurheiluun liittyvälle e-urheiluhankkeelle.
Seuratukipäätöksiä täydennetään alkusyksyllä avattavalla erillisellä avustushaulla, joka kohdentuu vähävaraisten perheiden lasten liikuntamahdollisuuksien lisäämiseen. Uusi haku perustuu siihen, että eduskunta osoitti vuoden 2019 talousarvion hyväksymisen yhteydessä seuratukeen miljoona euroa lisärahaa, joka oli kohdennettu nimenomaan vähävaraisten lasten liikunnan edistämiseen.
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Aivan älytön veto ladulla – Suvi Minkkisen reaktio kertoo kaiken
- Kilpakumppani sanoi sen suoraan Ylelle – ei voinut käsittää Ilkka Herolan temppua
- Yle: Iivo Niskanen ällistyi Norjassa saamastaan kohtelusta
- Sami Jauhojärvi kuunteli Therese Johaugin selittelyä – pamautti sitten ääneen sen mistä vaiettiin
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Suvi Minkkiseltä poikkeuksellinen avautuminen – osoitti syyttävää sormea
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Hiihtotähtien bileet lähtivät lapasesta Norjassa
- Kerttu Niskasen temppu ällistytti – sitten tiputeltiin karuja totuuksia
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa