Ensimmäistä kertaa aikuisten EM-tasolla Suomea edustanut Casper Matikainen loistavasti hopealle! – ”En olisi osannut odottaa tätä”
Kuva: Getty Images
Ensimmäistä kertaa aikuisten EM-tasolla Suomea edustanut Casper Matikainen sijoittui hopealle Italian Trevisossa pelatuissa 10-pallon EM-kilpailuissa myöhään keskiviikkona Suomen aikaa. Euroopan mestaruuden voitti Puolan Mieszko Fortunski luvuin 8-4.
Matikaisen peli kulki myös finaalissa hyvin mutta tähän asti täydellisesti kulkenut aloituslyönti petti lopussa ja puolalainen vastustaja pääsi nousemaan 22-vuotiaan Matikaisen 4-3 -johtotilanteesta lopulta 4-8 voittoon. Suomen miesten joukkueen 22-vuotias kuopus osoitti taitonsa pelattuaan käytännössä virheettömän semifinaaliottelun eikä antanut vastustajalleen juuri mahdollisuuksia. Toisessa semifinaalissa Puolan Mieszko Fortunski kukisti ennakkoon suosikkina otteluun lähteneen Saksan Thorsten Hohmannin myös selkeästi erin 8-2. – Pääsin mukavasti 3-0 johtoon ottelun alussa mutta sen jälkeen jotain tapahtui mentaalisella puolella ja aloin menettää otettani otteluun. Se on todella tärkeä puoli biljardissa. Hieman kirvelee näin finaalin jälkeen mutta täytyy olla tyytyväinen hopeamitaliin, en olisi osannut odottaa tätä, Matikainen kommentoi finaalia. Hopea on siis Matikaisen ensimmäinen aikuisten tasolla. Vuonna 2018 Matikainen voitti EM-kultaa U23 -sarjassa jossa hän puolustaa myös kuluvissa EM-kisoissa 8-pallon turnausvoittoaan. Espoon Biljardikerhon edustaja osallistui myös vuonna 2018 aikuisten tasolla MM-kilpailuihin sijoittuen jaetulle 17. sijalle. Lähde: BiljardiliittoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!