Finnjolla-purjehtijat olympiamaapaikkajahtiin Ateenassa – Tapio Nirkko edustaa kokenutta kaartia
Kuva: Getty Images
Olympialuokkien Finnjolla-, Nacra 17-, 49er FX- ja 49er-purjehtijat aloittavat maanantaina EM-kilpailunsa. Finnjollien Euroopan mestaruuksien lisäksi Kreikan Ateenassa kamppaillaan neljästä Tokion 2020 olympiamaapaikasta.
– Meillä on sekä kokenut Tapio Nirkko että nuorempi Oskari Muhonen mukana regatassa, mikä parantaa mahdollisuuksiamme saavuttaa paikka Suomelle. Paikat ovat kuitenkin todella tiukassa, sillä vailla maapaikkaa on vielä moni Finnjollien MM- tai olympiamitalisti, purjehdusmaajoukkueen päävalmentaja Joakim Wilenius sanoo.
– Mikäli Suomi yltää 10 parhaan mitalilähtöön, on paikkaan hyvät mahdollisuudet, mutta varmaa se ei silti ole. Kova kisaviikko tulossa.
Vuoden 2004 olympiakaupunki Ateena tarjoilee sen edustan purjehtijoille hyvin haastavia olosuhteita.
– Siellä voi olla joko kevyttä tai reipasta merituulta, mutta yhtä hyvin voi olla vaihtelevaa maatuulta. Monipuoliset purjehtijat ovat vahvoilla, Wilenius arvioi.
Nacra 17- ja 49er-luokkien EM-kilpailut käydään myös entisellä olympianäyttämöllä, Englannin Weymouthissa. Mikaela Wulff juhli siellä Silja Lehtisen ja Silja Kanervan kanssa 2012 Match race -luokan olympiapronssia. Tällä kertaa Wulff tavoittelee Weymouthissa 49er FX -menestystä kipparinsa Noora Ruskolan kanssa.
– Noora ja Miksu ovat esittäneet nousujohteista purjehtimista ja heillä on hyvät odotukset EM-kisoihin. Kaikkiaan meillä on kisoissa kolme FX-tiimiä (haastajaryhmästä Ronja Grönblom/Veera Hokka ja Sirre Kronlöf/Selma Valjus). Nacra 17 -luokassa Sinem Kurtbayn parina on loukkaantumisesta toipuvan Janne Järvisen sijaan Akseli Keskinen. Sinem ja Akseli ovat näyttäneet kevään kisoissa positiivisia otteita, Wilenius kertoo.
Edellä mainittujen luokkien maapaikkakarsinnat käydään vasta loppuvuoden MM-regatoissa.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota