Kaikkien aikojen pesäpalloilija aloittaa uudessa joukkueessa – tekee myös debyyttinsä uudessa sarjassa!
Kuva: Juha Tamminen
Ykköspesiksessä on paljon uutta alkavalla kaudella. Miesten puolella on mukana useita uusia joukkueita, ja kaikkien aikojen pesäpalloilija Toni Kohonen pelaa uransa ensimmäisen ykköspesisottelun. Naisten Ykköspesis on laajentunut 16 joukkueen kaksilohkoiseksi sarjaksi. Joukkueissa nähdään niin kokeneita vastuunkantajia kuin nuoria tulevaisuuden huippulupauksia.
Miesten Ykköspesiksessä erottuu kolmen kärki. Manse PP Tampereelta on yltänyt neljän kauden aikana kolmesti superpesiskarsintaan ja päässyt tavoittelemaan kahdesti nousua Superpesikseen viidennessä superpesiskarsinnan ottelussa. Kolmanneksi arvioitu Haminan Palloilijat piipahti pääsarjatasolla vuosi sitten, mutta Siilinjärven Pesis pudotti seuran oranssit värit takaisin Ykköspesikseen.
– Nopeiden jalkojen ansiosta saamme varmasti tilannetta, joten toki katse kääntyy kotiuttajiin. (Mikko) Mahlamäki ja (Otso) Mäkelä ovat osoittaneet lyöntivoimansa myös Superissa, joten heiltä odotetaan tulosta. HP pelaa fiksua pesistä ja on kotikentällään hankala kaataa, uusi pelinjohtaja Juho Kaikko sanoo.
Haminan lisäksi miesten Ykköspesiksen joukkuekartalla on tapahtunut muutenkin muutoksia. Seurahistoriansa ensimmäisen kerran ovat ykköspesistasolla mukana sarjanousijat Kannuksen Ura ja Simon Kiri sekä Lievestuoreen Kisan paikan perinyt Laukaan Urheilijat.
Lisäksi Superpesiksestä pudonneen ja toimintansa lakkauttaneen Oulun Lippo Pesiksen sarjapaikka siirtyi saman kaupungin Lippo Junioreille. Joukkue kiinnitti supertähti Toni Kohosen riveihinsä ja nousi kertaheitolla sarjan kakkossuosikiksi. Kokeneiden pelaajien ohella Lippo Juniorit debytoi Ykköspesiksessä nuorien tulevaisuuden lupausten voimin.
– Joukkueen tavoite on päästä ylempiin pudotuspeleihin, haastaa Ykköspesiksen kärkijoukkueet ja kehittää pelaajia tulevaisuutta ajatellen, pelinjohtaja Ilkka Hirvonen painottaa tiedotteessa.
Miesten Ykköspesiksen runkosarjan voittaja nousee suoraan Superpesikseen. Välieriin jatkavat 2.-5. sijoittuneet joukkueet.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eetu Ihanamäeltä kova suoritus Georgiassa – välierät jo voiton päässä
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Turkki yritti törkeää kikkailua yleisurheilussa – liitolta täystyrmäys
- Suomalaislupaus räjäytti pankin heti – Omran Chaaban varasti show’n
- Mikael Granlund jysäytti – yllättävä kommentti HIFK:sta
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Mäkihyppylegenda: Shokkiero – 40 vuoden yhteiselo ohi
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Krista Pärmäkoski teki rajun päätöksen – nyt lähtee urheiluvälineet myyntiin
- Suomen hiihtotähtien bileet puhuttivat – nyt suunsa avasi Perttu Hyvärinen IS:lle
- Suomen valinta julki – tässä on EM-kesän ensimmäinen nimi
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan