Kauhava päihitti Joensuun – PowerPark-huvipuisto toimii Power Cupin tapahtuma-alueena vuonna 2021
Lentopalloliiton hallitus päätti myöntää vuoden 2021 lasten ja nuorten jättiturnauksen Power Cupin Kauhavalle, missä tapahtuma-alueena on PowerPark-huvipuisto ja nurmialueet sen ympärillä.
Turnauksen järjestäjinä ovat Alahärmän Kisa, Kauhavan Wisa, Kortesjärven Järviveikot ja Ylihärmän Junkkarit.
Pohjalaisseurojen ohella 2021 Power Cupin järjestämisestä oli kiinnostunut Joen Juju Joensuusta, jonka laadukas hakemus sai myös kiitosta liiton hallitukselta.
– Tosi hienolta tuntuu, että meidät valittiin, ja otamme haasteen innolla vastaan, Alahärmän Kisan puheenjohtaja Juha Kärnä sanoo.
– Meillä on tavoitteena saada mukaan yli 1000 joukkuetta eli Power Cupin uusi ennätys. Länsi- ja Lounais-Suomi ovat lentopallovaltaista aluetta ja lähellä meitä.
– Tänne on tosi hyvät kulkuyhteydet maanteitse ja junalla. Härmän rautatieasemalta on kisapaikalle noin puolentoista kilometrin matka ja bussikuljetukset järjestetään sieltä majoituskouluille.
Kauhava on reilun 16 000 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla. PowerParkista on 60 kilometriä Seinäjoelle ja 82 kilometriä Kokkolaan.
Tapahtumakeskus tulee sijaitsemaan PowerParkin alueella olevassa Palace-hallissa.
– Palace-halli on hehtaarin kokoinen monitoimi- ja urheiluhalli. Sieltä on F-junnujen kentille 100-150 metriä ja muiden sarjojen kentille 300-350 metriä. Kaikki kentät ovat siis todella lähellä, eikä kuljetuksia kentiltä ruokailuihin tarvita.
– PowerPark-huvipuisto tarjoaa tietysti turnauksen osallistujille hienon mahdollisuuden rentoutua ja pitää hauskaa, Kärnä sanoo.
Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho oli tyytyväinen molempien järjestäjäehdokkaiden hakemuksiin.
– Meillä oli vuoden 2021 Power Cupin valinnassa siinä suhteessa positiivinen ongelma, että valittavana oli kaksi erittäin hyvää vaihtoehtoa ja hyvin tehtyä hakemusta. Nyt päädyimme todennäköisesti vähän uudenlaiseen ja erilaiseen Poweriin Kauhavalla, mutta olisi kyllä hienoa nähdä tulevina vuosina Power Cup myös Joensuussa, missä tällaisen tapahtuman järjestämiseen on erittäin hyvät olosuhteet, Siika-aho sanoo.
Lähde: Lentopalloliiton tiedoteLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki