Mira Potkonen hurjassa iskussa Espanjassa – lauantaina edessä finaali
Euroopan mestari Mira Potkonen on iskenyt sarjan 60 kiloa loppuotteluun Espanjan Castellon de le Planassa käytävässä Boxam-turnauksessa. Tampereen Voimailuseuran nyrkkeilijä otteli viikonloppuna uransa kymmenennen Suomen mestaruuden ja suuntasi jo tiistaina kohti kansainvälisiä kehiä. Kesäkuun Euroopan Kilpailuihin valmistautuva Potkonen on aloittanut turnauksessa ryminällä.
Avausottelussaan suomalainen kukisti Belgian Maxsen Lambotin kehätuomarin keskeytyksellä kolmannessa erässä. Belgialaiselle laskettiin neljästi lukua ennen ottelun päättymistä. Puolivälierässä Espanjan Patricia Rodriguez Venegasia vastaan Potkonen lisäsi tehoja ja ottelu päättyi jo toiseen erään. Voitolla Potkonen varmisti turnausmitalin.
Semifinaalissa koettiin uusinta vuoden 2017 Euroopan Unionin mestaruuskilpailujen semifinaalista. Potkonen voitti tuolloin Englannin Shona Whitwellin kaikin tuomariäänin 5-0. Perjantaina Espanjassa ottelu oli jälleen suomalaisen hallinnassa. Potkonen voitti kaikki erät ja englantilaiselle laskettiin toisessa erässä lukua.
– Englantilainen on todella pitkä tähän sarjaan, vasuri ja hankala otettava. Whitwellin etummainen suora tiedettiin vahvaksi ja tiedossa oli myös, että hän on kehittynyt kahdessa vuodessa paljon. Englantilainen pääsi alussa yllättämään ja Miran ajatus karkasi. Vaikka rytmi oli kateissa, sai Mira iskettyä voittoon tarvittavat osumat, valmentaja Maarit Teuronen kommentoi.
Lauantain loppuottelussa Potkonen saa vastaansa Australian Andja Stridsmanin. Naiset ovat kohdanneet kahdesti ja voitot ovat tasan.
– Mira on fyysisesti erinomaisessa kunnossa, huomenna on saatava myös pää pelaamaan, jotta voitto irtoaa. Viime vuoden Boxam-turnauksen finaalissa australialainen vei voiton, jonka Mira sitten kuittasi Intian MM-kehässä, Teuronen jatkaa.
Lähde: Tiedote
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla