MM-sankari siirtyy Tampereelle – ”Palaset loksahtivat sopivasti paikoilleen”
Kuva: Juha Tamminen
Joulukuussa salibandyn MM-kultaa juhlinut maalitykki Ville Lastikka siirtyy Steelersistä Hämeenlinnasta Tampereelle neljä perättäistä Suomen mestaruutta voittaneen Classicin riveihin. Lastikan, 23, sopimus on 1+1-vuotinen.
Lastikka oli erittäin haluttu pelaaja kevään siirtomarkkinoilla, ja tarjouksia tuli useammasta osoitteesta. Valinta siirtyä Classiciin oli hänen mielestään lopulta helppo tehdä.
– Manageri Passo Peltolan kanssa on asiasta keskusteltu jo useampana vuotena, ja nyt palaset loksahtivat sopivasti paikoilleen. Todella odottavin ja innokkain mielin olen tulossa hallitsevan triplamestarin riveihin, Lastikka kertoo.
Läpilyöntinsä miesten peleihin Divarissa Steelersin paidassa tehnyt Lastikka siirtyi kaudeksi 2016-2017 Sveitsiin, jossa hän voitti SV Wiler-Ersigenin paidassa maan mestaruuden. Salibandyliigassa Lastikka edusti Steelersiä kaudet 2017-2019 tehden 48 runkosarjaottelussaan tehot 63+22=85.
Suomen paidassa Lastikka voitti 2015 nuorten MM-kultaa ja nyt ensimmäisen miesten maailmanmestaruutensa joulukuussa Prahan MM-turnauksessa, jossa hän teki kuudessa ottelussa viisi maalia ja syötti toiset viisi.
Classic voitti päättyneellä kaudella neljännen perättäisen Salibandyliigan mestaruutensa lisäksi Suomen Cupin sekä maailman parhaiden seurajoukkueiden Champions Cupin.
Lastikka valitsi mestarit ─ Tuukka Salo palaa Familyyn sekä nuori talentti Alpo Laitila nostettiin harjoitusryhmään
Miesten joukkue kaudelle 2019-2020 on nyt julkaistu:
scclassic.com/yleiset/lastik…
#salibandy
#floorball
#family #newseason
@Salibandyfi
Miesten joukkue kaudelle 2019-2020 on nyt julkaistu:
scclassic.com/yleiset/lastik…
#salibandy
#floorball
#family #newseason
@Salibandyfi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Stagala otti turpaan Ice Cagessa – ”Näkeehän sen naamastakin”
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”
