Norjan hiihtotähti Vibeke Skofterud menehtyi yhdeksän kuukautta sitten traagisesti vesiskootterionnettomuudessa. Keskiviikkona naisen kotikaupungissa Slitussa pidettiin muistokilpailu. Skofterud voitti urallaan olympiakultaa ja MM-kultaa Norjan viestijoukkueessa.

Hänen kumppaninsa Marit Stenshorne kertoi ajastaan tapahtuneen jälkeen. Vaikka nainen on yrittänyt pysyä positiivisena ja aktiivisena, elämänkumppanin kuolema on ollut kova paikka.

– Olen löytänyt keinon päästä eteenpäin. Ympärilläni on paljon hyviä ihmisiä, minkä ansiosta olen pysynyt aktiivisena, hän kertoi norjalaismedia VG:lle.

Kilpailuun osallistui peräti 945 kilpailijaa, mikä ylittää reilusti koko kaupungin väkiluvun.

– Se olisi Vibeken mielestä todella hienoa, että täällä on näin paljon ihmisiä. Hänelle tärkeimpiä asioita oli, että ihmiset olivat tehokkaita, Stenshorne kertoi.

Stenshorne kirjoitti kuoleman jälkeen Instagramissa tunteikkaan viestin.

– Vibeke, sinä olet rakkaani. Me sanoimme: Olemme aina kaksin. Meidän piti vanheta yhdessä.

– Tulee olemaan synkkää ja uuvuttavaa ilman sinua. Annoit minulle paljon positiivisuutta, kiitollisuutta, onnea, tietoa ja rakkautta. Rakastan sinua, luki Stenshornen päivityksessä heinäkuussa.