Pekka Mäki varoittaa raskaansarjan mestaria SM-finaalista: ”Elämänsä yllätys”

Nuorten EM-mitalisti Krenar Aliu lähtee itseoikeutetusti ennakkosuosikkina ensi viikon sunnuntaina 12. toukokuuta nyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailujen loppuotteluottelujen raskaansarjan taistoon. Mestarivalmentaja Pekka Mäki antaa Aliulle kuitenkin varoituksen sanan tämän vastustajasta Sebastian Kenvinistä.
Aliu saa Töölön Kisahallin SM-loppuottelussa vastaansa Mäen johtaman Ringside Gymin lupaavan Sebastian Kenvinin, 22, joka pääsee suoraan loppuotteluun hänen välieräparinsa Samuli Oja-Kaukolan loukattua selkänsä.
– Ihan hyvä että välierän muodollisuus jää välistä ja Sebastian pääsee tuoreena Krenar Aliun kimppuun. Hänen koko SM-valmistautuminen valmentaja Jimmie Lawsonin johdolla on tähdännyt Aliun kohtaamiseen, Mäki kertoo.
– Voin sanoa, ettei Krenarin kannata aliarvioida Sebastiania, vaikkei tällä olekaan hirveästi otteluita vielä takanaan. Sebastian on hiomaton timantti. En olisi yllättynyt, vaikka Krenar kokisi finaalissa elämänsä yllätyksen.
Suomen Olympiakomitean Euroopan kisoihin nimeämä Krenar Aliu, 19, on hallitseva raskaansarjan (91 kg) Suomen mestari. Häntä valmentaa Mäen aiemmat valmennettavat Amin Asikainen ja Joni Turunen.
Tokion olympiakehään vahvasti tähtäävää Aliu voitti vuonna 2016 nuorten EM-hopeaa. Viime vuoden miesten EU-mestaruuskilpailuissa Aliu jäi yhden voiton päähän mitalista hävittyään puolivälieräottelun hajaäänituomiolla. Maaliskuussa GeeBee-turnauksessa Aliu hävisi vain hajaäänin EM-hopeamitalisti Chevon Clarkelle.
Nyrkkeilyn SM-kilpailujen välierät isketään Töölön Kisahallissa lauantaina 11. toukokuuta ja loppuottelut sunnuntaina 12. toukokuuta. Ottelutilaisuudet alkavat molempina päivinä kello 13.00 ja 17.30.
Lähde: SM-kisojen tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Makwan Amirkhani kohtasi todellisen järkäleen – näytti pikkumieheltä tämän lihaskimpun vierellä
- Ulos hiihtomaajoukkueesta – shokkiratkaisu kuohuttaa
- Miten upeaa – Kerttu Niskasen mielettömät kuvat kääntävät katseita
- Ero tuli – Mira Potkonen avautui IS:lle romanttisesta elämästään
- Yle: Suomalainen yleisurheilumies tekee nyt posketonta tiliä
- Tapaus Ella Junnila – MTV:lle lausuttiin karuja faktoja
- SE-nainen jakoi musertavan suru-uutisen – ”Mun oma enkeli, rankkaa on”
- Suu aukesi – shokkiväitteitä Norjan hiihtotähdistä ja dopingista
- Jessie Diggins koki kovan kohtalon – tämä on naisen tila nyt
- Apu: Jasmi Joensuu lausui selvät sanat Antti Tuiskun hiihtoprojektista
- IS:ssä paljastus suosikkitoimittaja Laura Arffmanin henkilökohtaisesta elämästä
- Jessie Diggins koki kovan kohtalon – tämä on naisen tila nyt
- Nyt se eron hetki koitti: Hiihtotähdet lähtivät eri suuntiin
- Apu: Jasmi Joensuu lausui selvät sanat Antti Tuiskun hiihtoprojektista
- Ero tuli – Mira Potkonen avautui IS:lle romanttisesta elämästään
- Suomalaiset hiihtäjät lähtivät lemmenlomalle – hempeilivät yhteiskuvissa
- Norjassakin alkaa mennä maku Therese Johaugin touhusta
- Yle: Suomalainen yleisurheilumies tekee nyt posketonta tiliä
- Suomalainen moukaritähti paljasti nyt koko karun totuuden
- Suomalainen entinen hiihtolupaus koki kovan kohtalon – ”Minulle sattui työtapaturma”