Ruotsi murskasi Suomen nuoret salibandyn MM-välierässä

Suomen U19-pojat pelaavat sunnuntaina vain salibandyn pronssista Halifaxin MM-kisoissa Kanadassa. Suomi taipui illan välierässä Ruotsille maalein ja kohtaa klo 21 pronssiottelussa Sveitsin. Ruotsin finaalivastustaja on Tshekki.
Suomen finaaliunelma sai iskun heti välierän ensimmäisellä minuutilla, kun Ruotsi napautti poikkisyötöstä johto-osuman. Vastustajan toinen osuma syntyi taidokkaasta maalinedustan poikkisyötöstä ja kolmas erän loppuun ylivoimalla päädystä tarjoillusta syötöstä melkein maalivahti Oskar Sillanpään sylistä.
Suomen ylämäki jyrkkeni erätauolla, kun vaihtopelaaja Jasper Juuti passitettiin suihkuun punaisella kortilla. Lämmittelyssä kentän poikki juossut Juuti tönäisi yhdellä kädellä keskiviivan yli Suomen kenttäpuoliskolle harhaillutta vastustajaa, joka kaatui saman tien pitkälleen. Seuranneen viiden minuutin ylivoiman aikana Ruotsi karkasi jo 4–0-johtoon.
Vielä toisen erän lopulla Ruotsi karkasi viiden maalin johtoon, ja kolmannessa ero repesi jo rumaksi. Kahdeksannen osumansa Ruotsi läppäsi tyhjään verkkoon Suomen yrittäessä avausmaalia kuudella viittä vastaan. Suomen lohdutusosumat syntyivät ottelun loppuminuuteilla, kun ensin osui Samuli Huppunen ylivoimalla ja sitten Riku Hakanen ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Niko Laitin syötöstä. Sekä Huppuselle että Hakaselle maali oli ensimmäinen nuorten maajoukkueessa.
Suomi–Ruotsi 2-8 (0-2, 0-3, 2-3)
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää