Samaa mieltä? Mikko Ilonen paljasti syyn, miksi hänellä on ylivoimainen suosikki PGA Championshipiin – Uskoo Mikko Korhosen ja Tiger Woodsin mahdollisuuksiin
Golfin kauden toinen major-kilpailu PGA Championship käynnistyy tulevana torstaina New Yorkin kupeessa Long Islandilla. Bethpage Black Coursella on mukana 156 kilpailijaa.
Suomalaisittain kisassa on paljon mielenkiintoa, sillä Volvo China Openin toissaviikolla voittanut Mikko Korhonen on uransa toisessa major-kilpailussa ison mahdollisuuden edessä.
Viimevuotisessa kisassa Korhonen karsiutui kahden kierroksen jälkeen tuloksin 68-75.
– Mikolla on mainiot mahdollisuudet selvitä viikonlopun kierroksille. Kysymys on pitkälti siitä, kuinka hän on palautunut Kiinan kisasta ja onnistuu saamaan uuden latauksen päälle, ennakoi Mikko Ilonen, joka myös toimii asiantuntijana tv-lähetyksessä.
Ilonen sijoittui vuoden 2014 PGA Championshipissa seitsemänneksi, joka oli hänen uransa paras saavutus majoreissa.
– PGA Championship on mainettaan parempi major. Käytännössä se on pelaajakatraaltaan vuosittain kovin, ja sikäli vaikein voitettava neljästä majorista, Ilonen muistuttaa.
Tiger Woodsin vireen säilyminen Mastersin voiton jälkeen on ollut suuri keskustelunaihe. Minä uskon, että hän on valmis jopa voittamaan viikonlopun kisan. Woods osaa virittää itsensä kuntoon, vaikka ei ole Mastersin jälkeen kilpailutkaan, Ilonen nostaa esiin 16:tta majoriaan tavoittelevan Woodsin tilanteen.
New Yorkissa on ollut sateista ja kylmää kisan alla.
– Kenttä tullaan pelaamaan erittäin pitkänä. Brooks Koepka on minun listallani tästä johtuen entistäkin suurempi ykkössuosikki, Ilonen jatkaa.
Mikko Korhonen starttaa ensimmäiselle kierrokselleen torstaina Suomen aikaa kello 21.22.
Viasat ja Viaplay näyttävät kilpailun kaikki neljä päivää suorina lähetyksinä. Mikko Ilonen on asiantuntijana torstain lähetyksessä klo 20 alkaen. Lähde: Golfliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon