Vantaan keihäskilpailuun tulossa olympiavoittajan lisäksi muitakin kovia miehiä – ”Kun heittää pitkälle kotimaassaan, muut heittäjät eivät ota sitä ehkä niin vakavasti”
Kuva: Getty Images
Magnus Kirtin kilpailukausi alkaa Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailusta lauantaina. Viime kesänä 89,75 heittänyt virolainen EM-mitalisti on kilpailun suosikki yhdessä Oliver Helanderin ja olympiavoittaja Keshorn Walcottin kanssa. Kesäkuussa Kirt nähdään Paavo Nurmen kisoissa.
Kultainen Keihäs -kilpailun voittajalle on luvassa Vantaan kaupungilta 5000 euron bonus, jos Myyrmäen kentällä syntyy maailmantilaston kärkitulos. Nykyinen on Andreas Hofmannin 87,55. Naisten kilpailussa vastaava bonus laukeaa, jos voittotulos on parempi kuin 64,90.
– Toivon mukaan pystyn heittämään pitkälle, Kirt sanoo.
Kirt, 29, murtautui maailman keihäseliittiin viime kesänä. Hän heitti viidessä kilpailussa yli 88 metrin ja oli Berliinin EM-kisoissa kolmas.
– Se, että olin terve koko harjoituskauden, oli isoin juttu viime kaudella. Huomasin silloin jo keväällä Timanttiliigan Dohan kilpailussa, että tekniikka oli mennyt askeleen eteenpäin, Kirt muistelee.
Myyrmäen kentällä Kirt on utelias näkemään miten talven harjoittelu on purrut. Heittäjän mukaan tekemiseen on haettu ripaus lisää tehoa ja nopeutta. Lisämetrejä tulokseen hän on hakenut nimenomaan tekniikkaa kehittämällä.
– Keskityin tekniikka-asioissa juttuihin, jossa minun ja maailman parhaiden heitot eroavat. Suurin asia on keihään lähtökulma, joka ei minulla ole niin hyvä kuin vaikka Thomas Röhlerillä tai Oliver Helanderille. Minä heitän hieman liian korkeaan kulmaan, Kirt sanoo.
– Toivon mukaan olen pystynyt korjaamaan tekniikkaa, mutta se nähdään vasta kisoissa. Siellähän ne tekniikkavirheet tulevat esiin.
Paavo Nurmi Games taas näytön paikka
Vantaalla Kirt aikoo jatkaa viime kesän neljän perättäisen Suomessa voitetun kilpailun putkea. Se alkoi Paavo Nurmen kisoista, jossa Kirt nousi yllätysvoittoon silloisella Viron ennätyksellä 88,73.
Turun Paavo Nurmen kisat painuvat väkevästi Kirtin mieleen. Hän pääsi kisoihin viime hetkessä heitettyään kaksi päivää aiemmin Viron ennätyslukemiksi 88,45.
– Se, että olin juuri heittänyt Viron ennätyksen Tartossa toi Turun kisaan painetta. Kun heittää pitkälle kotimaassaan, muut heittäjät eivät ota sitä ehkä niin vakavasti, joten yritin todella kovasti näyttää, että olen hyvässä kunnossa, Kirt muistaa.
Tallinnassa harjoitteleva, Tõrvan kaupungin keihästähti on tänä vuonna yksi kesäkuisen Paavo Nurmi Gamesin suosikeista.
– Viime vuonna olin haastaja. Nyt luvassa on toisella tapaa haastava kilpailu, Kirt sanoo.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”