Voi ei! Huippulupauksen ura on ohi – Legendaan verrattu nuorukainen tuomittiin vankilaan heroiinin myynnistä
Kuva: Getty Images
19-vuotias huippulahjakkuus Nemiah Fletchmanin ura mureni tuoreen vankeustuomion takia. Englantilainen oli kymmenen parhaan ikäisensä pelaajan joukossa maailmassa.
Nuorukaista on jopa verrattu yhteen kaikkien aikojen tennispelaajaan, legendaariseen Pete Samprasiin. Hänen odotettiin tekevän debyyttinsä Wimbledonin tennisturnauksessa jo tänä kesänä.
Fletchman ja kaksi muuta 19-vuotiasta tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan. Heidän hallustaan löytyi yli 10 000 euron edestä heroiinia ja kokaiinia. He ovat myöntäneet teot.
Teon myöntänyt Fletchman ja hänen rikostoverinsa tuomittiin kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin. Hän suorittaa rangaistuksensa nuorille rikollisille suunnatussa vankienhoitolaitoksessa. Tuomari väänsi veistä haavassa ennen tuomion julistamista.
– Urheilu-urasi on murskana ja perheesi on varmasti järkyttynyt, tuomari oli sanonut tuomiotaan julistaessa.
A promising Manchester tennis player with a 120 mph serve has been given 3 years detention for county lines drug dealing. Nemiah Fletchman (pictured) and two other 19-year-olds were caught with heroin and crack cocaine worth £9,000 after taking over an addict's flat in Carlisle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
