Yli sadan maaottelun Niklas Seppänen siirtyy Saksan Bundesliigaan
Kuva: Juha Tamminen
Kevätkaudella kymmenen pelin ajan Kokkolan Tiikereitä edustanut Niklas Seppänen siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavan SWD Powervolleys Dürenin riveihin.
– Takana on tosi vaikea ja pitkä loukkaantuminen, joten olen erittäin tyytyväinen että sopimus on tehty jo näin aikaisin keväällä. Olen kuullut Dürenistä pelkästään positiivista. Joukkue on keikkunut pitkään kärjen tuntumassa, joten odotan hyvää kautta ja mitalipelejä. Itselleni tärkeintä on, että saan pelata ehjänä kauden alusta loppuun, Seppänen kertoi.
Suomalaisista Dürenissä ovat aiemmin pelanneet Tomi ja Ossi Rumpunen sekä Jani Sippola. Tommi Tiilikainen toimi joukkueen valmentajana kaudella 2016-17.
Ennen loukkaantumistaan Seppänen on edustanut Mestaruusliigassa Korson Vetoa ja Tiikereitä, ulkomailla puolestaan ranskalaisia Tourcoingia, Nizzaa, Narbonnea ja Toursia sekä valkovenäläistä Stroitel Minskiä. Miesten Suomi-paidan 25-vuotias yleispelaaja on pukenut ylleen kaikkiaan 101 kertaa.
Suomen maajoukkueet aloittavat Kultaisen Euroopan liigan pelit lauantaina Tampereella. Naiset kohtaavat kello 16.00 Hakametsän hallissa Espanjan ja miehet kello 19.00 Ukrainan.
Lähde: Lentopalloliton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus