Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen hävisi pituushypyssä vain kolme senttiä Roni Ollikaiselle
Kuva: Getty Images
Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen piipahdus pituushypyn parissa toi Jyväskylän Motonet GP:ssä toisen sijan 765 kantaneella hypyllä. Voiton vei HKV:n Roni Ollikainen kolme sentin turvin.
– Ihan ok tulos, mutta vähän meni hätäilyksi lankulla, Lipsanen sanoi.
Ollikaisen hyppy alkoi kulkea kisan loppua kohden; neljäs ja viides hyppy kantoivat 761 ja 768.
– Tuuli pyöri siinä alussa. Minulla oli myötätuulta ja hypyt painuivat yliastutuiksi. Lopussa hypyt lähtivät vähän kauempaa. Tuossa parhaassakin ponnistus tuli aika kaukaa. Juoksu alkaa kuitenkin kulkea koko ajan paremmin, Ollikainen kertaili.
Joensuun Katajan Kalle Salminen oli kolmas ponnistettuaan 763. Lajin kärkinimistä Arttu Pajulahdesta pituuskisa jäi tyystin väliin.
– Verryttelyhypyssä oikea jalka lipesi ja nappasi takareidestä, samalla piikkari repäisi toiseen jalkaan viillon, joka piti tikata. Täytyy vielä käydä lääkärissä varmistamassa, ettei takareiteen tullut repeämää, Pajulahti sanoi.
Tampereen Pyrintö Urho Kujanpää taivutti seiväskisan voittoon ylitettyään kesän parhaansa 545. Yrityksen 550:n ylityksestä eivät tuottaneet tulosta.
– Sille tasolle pitäisi päästä, että 550 menee jokaisessa kilpailussa, jos meinaa pärjätä 22-vuotiaiden EM-kisoissa ja yrittää siellä rikkoa MM-kisojen tulosrajaa 571.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto