Taiwanin Cheng Chao-Tsunin ja Viron Magnus Kirtin heitossa on sähinää, joka miellyttää Toni Kuuselan silmää. Lauantaina hän kohtaa tällä kaudella 87,12 ja 89,33 heittäneen kaksikon sekä tukun muita lajin huippunimiä kuten olympiavoittajat Thomas Röhlerin ja Keshorn Walcottin sekä EM-mitalisti Andreas Hofmannin kotikentällään Kuortaneen juhannuskisoissa.

– Kirtin ja Chao-Tsunin heitossa on sellaista eläimellistä touhua. Sitä mennään eikä meinata, kun nuo pojat ottaa kepin käteen. Se on meikäläisen mieleen, Kuusela sanoo.

Kuusela sai Paavo Nurmen kisoissa tuntumaa lajin kansainvälisten tähtien kanssa kilpailemiseen. Hän heitti ennätyksensä 83,40 ja rikkoi Dohan MM-kisojen tulosrajan. Kuortaneella tavoitteena on rakentaa jatkoa Turun onnistumiselle.

– Nyt tärkeintä on pystyä pitämään taso siellä yli 80 metrissä, vaikka totta kai olisi kiva läsäyttää sellainen pikkuisen pidempi kaari, Kuusela sanoo.

Seinäjoella asuva, alkujaan vimpeliläinen, heittäjä näkee, että omaa ennätystä on realistiset edellytykset parantaa tämän kesän kisoissa.

– Heitossa on paljon parannettava, kun saa juoksun kuntoon, eli tulemaan suoraan kohti viivaa, ja siitä pääsee heittämään kunnolla tukea vasten. Turussa askelmerkki ei toiminut, heitot menivät viivan päälle ja jouduin väistämään vasemmalle, Kuusela sanoo.

– Nyt tähän kisojen väliin tuli pidempi tauko. Ehdin tehdä vähän kovempaa treeniä alkuun ja sitten terävöitettiin virettä. Samalla katsottiin askelmerkki kuntoon, ettei tarvitse juhannuksena ottaa tanssiaskeleita sinne vauhtijuoksun väliin.

”Lujaa ja rennosti. Sitä oppia pitää ammentaa”

Kuusela näkee, että nimenomaan jalkatyö erottaa hänet lajin kansainvälisistä huippunimistä. Sitä kehittämällä heittoon löytyy lisämetrejä.

– He kaikki ovat nopeajalkaisia kavereita. Yhteistä kaikille on, että pystyvät tulemaan heittoon lujaa ja rennosti. Se on sitä oppia mitä minun pitää heiltä ammentaa, vaikka toki onhan heillä myös heiton kokonaisuus hyvin hallinnassa, Kuusela sanoo.

Vimpeliläisenä Kuusela kasvoi pesäpallon ja yleisurheilun kanssa. Tuntumaa ehti karttua myös Superpesiksestä. Nyt hän maistelee kilpailemista keihäänheiton valioiden kanssa.

– Turussa olin alusta asti intoa täynnä. Siinä tuli lisää näyttämisen halua, kun pääsi heittämään huippuja vastaan. Sitä vartenhan tätä tehdään, että heitä vastaan pääsee heittämään, Kuusela sanoo.

Kesän parastaan Kuortaneelta hakee myös Oliver Helander, jonka kauden paras on 84,84, mutta edellytyksiä on heittää tuntuvasti pidemmälle.

– Todella mielenkiintoinen kisa on tulossa. Thomas Röhlerkin on voinut ottaa alkukesän tiiviin kisaputken jälkeen viikon rennommin

Kołeczek haastaa aituritrion Neziri, Hurske ja Korte

Kuortaneen kilpailu huipentuu Jyväskylän gp-kilpailun tapaan naisten 100 metrin aitoihin. Matka juostaan kahdesti ja jälkimmäinen juoksu päättää juhannuspäivän perinteikkään kilpailun Kuortaneen kentällä.

Kuortaneella juoksevat Jyväskylän Motonet GP:n finaalissa myötätuulessa alle 13 sekunnin kiitäneet Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Annimari Korte. Kolmikkoa kirittää nyt hiljattain kautensa ajalla 12,75 avannut Puolan Karolina Kołeczek. Hän juoksi viime kesänä EM-kisoissa kuudenneksi.

Juhannuskisoissa kilpailee myös Paavo Nurmen kisoissa korkeushypyn SE:n 194 tehnyt Ella Junnila. Hän jakaa mittelön tilastosuosikin paikan Ana Simicin kanssa. Kroatialainen on Junnilan tapaan ylittänyt tällä kaudella 194.

Jyväskylässä 100 metriä 11,45 pinkonut Hanna-Maari Latvala juoksee Kuortaneella 200 metriä, jonka tulosraja Dohan MM-kisoihin on 23,02.

– Se on minusta kesän mittaan realistinen tavoite, Latvala arvioi 200 metrin MM-rajasta Jyväskylässä.

Miesten 100 metrillä Samuel Purola käy kesän kotimaisen kärkiajan kimppuun. Se on 10,43, jonka Purola juoksi Paavo Nurmen kisoissa. Purolan, 19, ennätys on toissa vuoden 10,30.

Lipsanen loikkaa, Murrolla tasokas vastus

Miesten pika-aitojen kotimaiset kärkinimet ovat 13,65 ja 14,02 Jyväskylässä juosseet Elmo Lakka ja Ilari Manninen. Juoksun tilastosuosikki on Paavo Nurmen kisoissa 13,56 juossut britti David King.

Harjun kentällä pituushypyssä toiseksi sijoittunut Simo Lipsanen palaa Kuortaneella kolmiloikan pariin. Häntä on kirittämässä muiden muassa kokenut britti Nathan Douglas, joka loikki viime kesänä 16,71.

Kuortaneelle kotiutunut seiväshyppääjä Wilma Murto kohtaa nykyisellä kotikentällään mm. Slovenian Tina Sutejin ja britti Holly Bradshawn, jonka kanssa hän teki talvella yhteisiä treenejä.

Bradshaw on talven EM-hallien ja viime kesän EM-kisojen mitalisti, jonka kesän paras on 457. Sutejin ennätys on 471 ja kesän paras 456. Heinäkuisiin 22-vuotiaiden EM-kisoihin kuntoaan tähtäävän Murron kesän paras 445.

Kestävyysjuoksumatkoilla miesten 800:lla ja 3000 metrillä ja naisten 1500 metrillä nähdään lajin kotimaisia kärkinimiä. Miesten moukarissa 73,10 tällä kaudella heittänyt Tuomas Seppänen haastaa Jyväskylän gp:n kärkikaksikkoa Ukrainan Mihailo Kohan ja britti Nick Miller. He heittivät Jyväskylässä 75,42 ja 75,33.

Lähde: Urheiluliiton tiedote