Laura Mononen ja Iivo Niskanen kruunattiin Vuokatin kesäkilpailun ruhtinaiksi – Maastojuoksussa syntyi uusi rataennätys!
Kuva: Getty Images
Laura Mononen ja Iivo Niskanen ovat voittaneet Vuokatin Aateli Racen ylivoimaiseen tyyliin. Monoselle ruhtinattaren kruunukiinnitys oli toinen, Niskanen on pidellyt käsissään Marsalkan sauvaa nyt viisi kertaa.
Keskiviikkoaamun maastojuoksuun Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen ei saanut haastajaksi ennakkoon kovana juoksina pidettyä Johanna Matintaloa, joka jätti juoksuosuuden väliin. Kovan maastojuoksureitin Mononen juoksi kuitenkin reippaimmin ja tuli maaliin kolmen sekunnin marginaalilla ennen Laura Karkkulaista. Mononen lähti 10 kilometrin rullahiihtoon 32 sekuntia ennen Vantaan Hiihtoseuran Hennariikka Rahkolaa. Takaa-ajajien joukossa olivat vajaan minuutin sisällä myös maajoukkuehiihtäjät Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen. Mononen hiihti lopulta toiseksi nopeimman osuusajan, vain Matintalo ehti edelle reilun sekunnin turvin. Kokonaiskilpailun voittoon Mononen oli tyytyväinen, vaikka totesi, ettei lopussa enää saanut itseään ahtaalle. Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen oli kilpailun toinen ja kolmanneksi ehti Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Niskasen voittomarginaali oli lähes kolme minuuttia Miesten Vuokatin Aateli Race oli odotetusti Iivo Niskasen ylivoimaa. Tiistain prologin jälkeen Niskanen kasvatti eroa haastajiinsa puolen minuutin verran ja lähti 15 kilometrin hiihtoon 53 sekuntia ennen kakkosena matkaan lähtenyttä Jämin Jänteen Markus Vuorelaa. Kolmantena matkaan lähti nuorten maajoukkuemies ja Vuokatti Ski Team Kainuuta edustava Miska Poikkimäki. Niskanen pohti alkuvauhdin sopivuutta, kun alla oli vielä kova, mutta hyvin kulkenut maastojuoksuosuus. Maastojuoksussa syntyi uusi rataennätys. Niskasen takana käytiin tiukka taistelu toisesta sijasta, kun Miska Poikkimäki ja Perttu Hyvärinen hiihtivät Vuorelan kiinni ennen nousuun lähtöä. Poikkimäki putosi kuitenkin aikaisemmin ja Hyvärisen Vuorela kukisti vaarannousun viimeisellä kolmanneksella. Poikkimäki oli lopulta kisan neljäs jääden vajaat kuusi sekuntia Hyvärisestä. Lähde: HiihtoliittoLUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Sydney Sweeney riisuutui urheilun puolesta – videolla heti kymmeniä miljoonia katsojia
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken