Nuorukaiset heittivät keihäässä upeat uudet ennätyksensä: Ikäluokan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi ja neljänneksi! – ”Suomen ennätys on tavoitteena”
Helsingin IFK:n Vivian Suominen ja Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen päättivät Pihtiputaan keihäskarnevaalien 17-vuotiaiden kilpailun komeisiin ennätyksiin 57,98 ja 57,12.
Suomisen voittoheitto nosti hänet ikäluokan kaikkien aikojen kotimaan tilastossa toiseksi 13 sentin päähän Julia Valtasesta, jonka Suomen ennätys on 58,11.
Alanen oli toinen ennätyksellään 57,12, joka vie hänet kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi. Sarjassa heitetään 500 gramman keihästä.
Ennätykset syntyvät peräkkäin kilpailun päätöskierroksella. Ensin Alanen nousi kilpailun johtoon ja Suominen tuli ohi.
– Ehkä se toi vähän lisää yritystä, Suominen tuumi Alasen ennätysheitosta.
Suomisen, 15, sarjan toiseksi paras heitto kantoi 55,21, joka ei jäänyt kauas aiemmasta ennätyksestä 55,74.
– Vähän oli vaikea heittää, kun oli kova myötätuuli, mutta viimeinen heitto oli huomattavasti parempi kuin muut. En edes huomannut itse, että kaaduin siinä lopussa, Suominen sanoi.
Lohjalaisheittäjä uskoo, että ennätyksessä on vielä parantaa. Kilpailun voitto oli maistui koska lajikarnevaalien 17-vuotiaiden sarjan kilpailu on ensisijainen valintaperuste Euroopan nuorten olympiafestivaaleille Azerbaidhzanin Bakuun niissä lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin yksi.
Alanen: SE on tavoitteena
Alaselle karnevaalikilpailu oli kesän neljäs, jossa oma ennätys kohensi. Ennen Pihtiputaan kilpailua se oli 56,69. Alasen mukaan edellytyksiä on heittää vielä pidemmälle.
– Suomen ennätys on tällä kaudella tavoitteena. Tänä kesänä ei ole vielä tullut sellaista nappiheittoa, jossa olisin saanut keihään oikein hyvin asentoon, Alanen sanoi.
Alanen, 16, asuu Vähäkyrössä ja käy sieltä käsin Vaasassa harjoittelemassa Mikaela Ingbergin johdolla.
– Tämän kesän tulosten taustalla on se, että olen treenannut ensimmäisen talven ohjelman mukaan, Alanen sanoi.
Vasa IS:n Elin Källberg oli Pihtiputaalla kolmas heitettyään 46,63 ja Kerimäen Urheilijoiden Moona Makkonen neljäs tuloksella 46,23.
Keihäs 17-v. kaikkien aikojen tilasto:
58,11 Julia Valtanen
57,98 Vivian Suominen
57,40 Elina Kinnunen
57,12 Anni-Linnea Alanen
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi