Suomalaisaituri on parantunut vaivoistaan ja odottaa hyvää tulosta Motonet GP:stä – ”Pikkuhiljaa alan lämpenemään”

Elmo Lakka jätti viikonvaihteen Geneven kisan väliin viime viikolla kiusanneen flunssaisen olon takia, mutta odottaa keskiviikon Jyväskylän Motonet GP:tä hyvää juoksua. Lakan kevätkesän paras on toistaiseksi 13,69. Lakan ennätys on viime vuonna juostu 13,60.
– Nyt tavoite on saada yksi kisa lisää vyölle. Kotikentällä tavoitellaan kovaa aikaa ja kahta hyvää starttia. Pikkuhiljaa alkaa ukko lämpenemään. Nousujohteisuutta tavoitellaan, eli jos nyt saisi pikkuisen kauden parasta pudotettua.
Moukarinheiton olympiavoittaja Dilshod Nazarov kohtaa Jyväskylässä Kansainyhteisön mestari Nick Millerin, joka on myös heittänyt parhaimmillaan yli 80 metrin.
Edellisissä kisoissa 74-75 metriä heittänyt Nazarov ei ennustellut keskiviikon tuloksia.
– Se on urheilua, ei voi tietää. Kaikki kisat ennen Dohan MM-kisoja ovat valmistautumista siihen, Tshekissä harjoitteleva tadžikistanilainen totesi JKU:n mediatilaisuudessa.
Kisan tilastosuosikki on tällä kaudella 78,39 heittänyt Miller.
Lähde: Urheiluliitto
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Georgian tähtipelaaja lähestyi taiston tauottua Lauri Markkasta – viesti oli harvinaisen selvä
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Saga Vanninen testasi juoksunopeuttaan – sitten tuli paljonpuhuva arvio naisen kunnosta
- Jonkun se piti sanoa ääneen – Ylen asiantuntijalta brutaali totuus Lotta Haralasta
- IS:ssä karua vihjailua Reetta Hurskeen toiminnasta