Georgian tähtipelaaja lähestyi taiston tauottua Lauri Markkasta – viesti oli harvinaisen selvä
Suomen miesten koripallomaajoukkue on edennyt historiallisesti EM-kisojen välieriin voittamalla Georgian puolivälierissä pistein 93–79.
Susijengi oli täysin omaa luokkaansa ensimmäisellä puolikkaalla. Ottelu tasoittui kuitenkin kolmannella neljänneksellä.
Georgia operoi paljon Susijengiä kapeammalla materiaalilla. Se myös näkyi pelaajien kuormituksessa.
Kovat nimet myös kuumenivat. Tarpeettomat sikailut johtivat Tornike Shengelian ja Goga Bitadzen ulosajoihin. Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni saivat kokea kaksikon törkytemput.
Oli Susijengilläkin omat virheongelmansa. 17 pistettä heittänyt Lauri Markkanen keräsi neljä virhettä ja oli pitkään vaihtopenkin puolella. Mikael Jantunen (19 pistettä) nousi Susijengin pistekuninkaaksi.
Markkanen otettiin kuitenkin odotetusti kentälle ottelun lopussa. Susijengi sai viimeisen hyökkäyksen, kun kellossa oli reilut 30 sekuntia.
Pallo toimitettiin Markkaselle. Hän katsoi aikansa, mitä tekisi tilanteessa, kun Susijengi johti siis 14 pisteellä. Lopulta Georgian takamies Duda Sanadze lähestyi Markkasta, kun Suomen hyökkäysaika oli lopussa. Sanadze pyysi pallon itselleen, ja sen myös sai. Tähtipelaaja ei lähtenyt toki hyökkäämään, vaan pudotti pallon tuomarien eteen.
Ottelun lopun jälkeen tunnelmat olivat varsin hyvähenkiset. Susijengin kapteeni Sasu Salin meni esimerkiksi kättelemään ja juttelemaan Georgian serbivalmentajan Aleksandar Džikićin kanssa.
Susijengi kohtaa perjantain välierissä voittajan ottelusta Saksa–Slovenia.
LUE MYÖS
- Kaksinkertainen olympiavoittaja lopettaa uransa – vakava onnettomuus muutti kaiken
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”