Jämsän karnevaalikilpailuiden 5000 metrillä Joensuun Katajan Mika Kotiranta vei voiton ennätyksellään 14.36,60, joka jää vain hieman SUL:n tulosrajasta 19-vuotiaiden EM-kilpailuihin. Aika kuitenkin alittaa EA:n tulosrajan 14.45,00. Kotiranta oli tyytyväinen.

– Alussa oli tosi hyvä, kun Joonas Harjamäki veti siihen pariin tonniin. Kolmas tonni tuli vielä yllättävän helposti, neljäs on monesti se ”kuoleman tonni”. Neljännen tonnin lopussa rupesi pikkuisen vauhti hyytymään, Kotiranta summaili.

Paunun kentällä Kotirannan vahvaa menoa seurattiin tarkasti,

– Viimeisen kierroksen pystyin omasta mielestäni suht’ hyvin puristamaan, en siinä ainakaan hyytynyt. Kyllä pitää olla tyytyväinen, Kotiranta sanoi.

Naisten 5000 metrillä voittajaksi juoksi KU-58:n Jenni Moskari, joka juoksi radalla vuoden vanhan kilpajuoksu-uransa ensimmäisen vitosen kilpailunsa. Debyytti toi ajan 16.51,08.

– Tavoitteeni oli suunnilleen 17 minuuttiin. Tosi hyvä kulku oli tänään, tuntui hyvältä juoksu, Moskari sanoi.

Helander kaipaa vielä lisää jaksamista viimeiselle tonniille

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander on tällä kaudella parannellut ennätyksiään usealla matkalla, eikä ennätys (9.08,22) jäänyt tälläkään kertaa kauaksi 3000 metrin esteissä. Ajalla 9.09,31 voiton vienyt Helander oli tyytyväinen vauhdittajana juosseen Joonas Harjamäen apuun.

– Jäniksen perässä tuli ihan kevyesti. Sitten jalat rupesi vähän väsymään, ja esteisiin rupesi tulemaan sipsutusta. Vähän vielä tuntui, että se vika tonni on aika kova tuossa, mutta uskon, että kun pääsee tiukkaan kisaan, siinä jaksaa sitten paremmin, Helander sanoi ja luottaa pystyvänsä vielä parantamaan aikaansa.

Hän juoksee seuraavaksi Tampereella Motonet GP:ssä 1500 metriä ennen kuin keskittyy toviksi harjoitteluun ennen 19-vuotaiiden EM-kilpailuja. Helanderin jälkeinen kolmikko juoksi omat ennätyksensä: Mikko Hirvonen 9.19,41, Walte Hautala 9.32,16 ja Samuel Auvinen 9.40,18.

Seppä: ”Keho ei ole ihan tasapainossa”, Siikaluoma: ”3.45-alkuinen voisi olla ihan tehtävissä”

Naisten 1500 metrillä voittoon juoksi Suolahden Urhon Saija Seppä, joka toivoi hätyyttelevänsä 22-vuotaiiden EM-rajaa 4.20,00. Siitä hän jäi, sillä voittoaika oli 4.31,16

– Tällä hetkellä fysiikka ei riitä niihin tuloksiin. Keho ei ole ihan tasapainossa, en tiedä minkä takia. Vaikka olo n lähtenyt paranemaan, ajat huononevat. En tiedä, mistä se johtuu. Varmaan tarvitsisi pitää kunnon lepo, jossain vaiheessa elimistö on mennyt väärille raiteille. Kisoissa ei saa oikein irti, Seppä harmitteli.

Päivän toiseksi nopein nainen oli 17-vuotiaiden sarjan ennätyksellään 4.33,10 voittanut Moona Korkealaakso, jonka kesää ovat rikkoneet terveysmurheet.

– Jalat oli ihan hyvät. Hengitys ei vielä kulje, kun olen ollut kipeä. Viime viikko meni juoksematta, tällä viikolla päässyt juoksemaan, Korkealaakso sanoi.

Miesten 1500 metrillä Martti Siikaluoma tunnusteli alkuverryttelynsä perusteella mahdollisuutta ennätyksensä 3.47,96 kohentamiseen, mutta siihen hän ei Jämsässä yltänyt. Voittoaika 3.49,53 on hänelle kuitenkin kauden toistaiseksi parasta vauhtia, mikä ilahdutti miestä itseään.

– Loppu tuli yllättävän hyvin, pystyin yksin puristamaan. Alle 3.50 tässä vaiheessa, joten ihan tyytyväinen, Siikaluoma sanoi.

Hän juoksee seuraavaksi Tampereella Motonet GP:ssä 1500 metriä, jossa toivoo kovan vastuksen siivittävän ennätysvauhtiin.

– 3.45-alkuinen voisi olla ihan tehtävissä, 3.46 ainakin.

Lähde: Urheiluliiton tiedote