Suomen naisten käsipallomaajoukkueen hieno toisen erän taistelu ei aivan riittänyt voittoon Israelista. Tuloksena oli kuitenkin upea tasapeli 26-26 (17-10).

Ottelu alkoi samankaltaisesti kuin aiemmatkin esikarsintaturnauksen pelit. Vastustaja repäisi heti alkuun muutaman maalin eron ennen kuin suomalaiset onnistuivat maalinteossa.

Suomi kuitenkin pysyi hyvin israelittarien tuntumassa aina ensimmäisen erän puoliväliin tilanteeseen 7-5, jonka jälkeen vastustaja kasvatti eroa pahimmillaan yhdeksään maalin. Erän lopulla Suomi kavensi taukotulokseksi 17-10.

Toiseen erään Suomen pukukopista asteli täysin eri joukkue. Suomen naiset aloittivat tiukan kirimisen, sekoittivat Israelin puolustuksen aktiivisuudellaan ja onnistuivat myös maalinteossa. Toisen erän puolessa välissä ero oli kaventunut jo kahteen maaliin ja Israelin valmennus oli pakotettu ottamaan aikalisän.

Tämän jälkeen Suomi vain tiukensi otettaan ja peli saatiin tasoihin 53 minuutin kohdalla. Loppuerä mentiin tasatahtia maalin erolla ja Suomen tasoitus saatiin pelin viimeisellä minuutilla.

– Aloitimme pelin huonosti ja puolustuksessa emme saaneet otetta Israelista. Emme päässeet mukaan Israelin vauhtiin. Toisessa erässä meillä oli heti alusta asti hyvä asenne ja pääsimme peliin mukaan. Emme valitettavasti onnistuneet voittamaan ottelua lopussa. Emme antaneet itsellemme mahdollisuuksia tämän päivän pelissä, koska emme olleet pelin alussa hereillä ja mukana henkisesti, toteaa valmentaja Ken Sirenius.

EM-esikarsinnoista jatkaa itse karsintoihin vain koko esikarsinnan voittaja, joten Suomen naisten joukkueen tie katkeaa tällä kertaa tähän.

Turnauksen voittaja Kreikka pelasi hienon turnauksen, kolme peliä ja kolme voittoa. EM-kilpailut pelataan Norjassa ja Tanskassa 4.-20.12.2020.

Suomen miehet pelaavat vielä kaksi EM2020-karsintaottelua kesäkuussa: kotona 12.6. Tsekkiä vastaan ja 16.6. vieraissa Valko-Venäjällä.

Lähde: Käsipalloliiton tiedote