Upeaa! Suomelle jälleen kulta Euroopan kisoissa -”Ei sitä oikein vielä tajua, mitä tässä on voittanut”
Kuva: Getty Images
Emil Soravuo täydensi Suomen joukkueen kultaisen päätöspäivän Minskin Euroopan kisoissa. Soravuo otti kultaa telinevoimistelun permantofinaalissa.
Telinevoimistelija Emil Soravuo päätti suomalaissuoritukset Minskin Euroopan kisoissa parhaalla mahdollisella tavalla. Soravuo voitti permannon finaalin pisteillään 14,433. Eroa hopealle yltäneeseen Ison-Britannian Giarnni Regini-Moraniintuli 0,200 pistettä.
– Tänään oli ihan mieletön päivä. En pelkästään tehnyt itselleni hyvää sarjaa, vaan tein vielä muita paremmin sen sarjan. Kultaa tuli, siihen ei kauheasti ole lisättävää. Ei sitä oikein vielä tajua, mitä tässä on voittanut, mutta eiköhän se hiljalleen kirkastu, Soravuo iloitsi.
Soravuo väläytti permanto-osaamistaan jo torstain karsinnassa. Silloin hänen pisteensä 14,600 toivat karsinnan ykkössijan.
Vuonna 1997 syntynyt Soravuo edustaa Espoon Telinetaitureita. Tällä kaudella myös maailmancupissa menestystä saavuttanutta permannon erikoismiestä valmentaa Mati Kirmes.
Soravuon kultajuhlat päättivät suomalaissuoritukset Minskissä. Jo aiemmin sunnuntaina Mira Potkonen otti kultaa nyrkkeilyn 60-kiloisissa. Mitaliin ylsi suomalaisista myös Titta Keinänen, joka saavutti pronssia karaten yli 68-kiloisissa. Lisäksi Suomen joukkue saavutti kisoista kuusi pistesijaa.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtorakkaus paljastui – Selene, 20, seurustelee Suomen maajoukkuetähden veljen kanssa!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”