ATP Wimbledon: Paha poika haastaa Nadalin
ATP Wimbledon
Rafael Nadal – Nick Kyrgios
Torstai 04.07. klo 18:30
Otetaan nosto Wimbledonin turnauksesta, sillä toisen kierroksen ottelu ei voi olla enää tätä suurempi. Tenniksen paha poika Nick Kyrgios haastaa Rafael Nadalin torstaina ja tähän otteluun tennismaailman huomio kiinnittyy torstaina. Olen satavarma, että Nadal ei olisi halunnut tätä peliä Wimbledonin alkukierroksille.
Kyrgios on miehistä kymmeniä sijoja alempana ATP-rankingissa, mutta se ei kerro tenniksen pahan pojan taidoista mitään. Jos australialaisen henkinen kantti ja kiinnostus kestäisi ottelusta ja turnauksesta toiseen, mies olisi rankingissa hyvin korkealla ja hänellä olisi paljon enemmän kuin yksi ATP -turnausvoitto.
Kyrgios on huipputaitava, mutta tekee itsestään, vastustajistaan ja lajista pilkkaa temppuilemalla pelien aikana. Ensimmäisellä kierroksella Kyrgios tiputti maanmiehensä Jordan Thompsonin viidessä erässä. Vaikka aussi teki 23 läpisyöttöä ja oli parhaimmillaan muutenkin loistava, mies ei malttanut taaskaan olla pelleilemättä: hän purnasi erotuomarille tuomioista, leikki kentällä kuollutta ja nojasi ylimielisesti verkkoa vasten.
Nadal on arvotellut Kyrgiosia julkisesti pelin halventamisesta. Kyrgios on myös pelannut Nadalia vastaan hyvin: viisi vuotta sitten Kyrgios tiputti Nadalin juuri Wimbledonissa. Herrojen keskinäisten otteluiden voittotilasto on 3-3. Nadal on toki edelleen tourin kovimpia pelaajia, mutta Wimbledonissa hän ei ole pelannut finaalissa sitten vuoden 2011 turnauksen. Loistavasti ruoholla pelaava Kyrgios voi olla torstaina yllättävän paha vastus – jos sitä vain itse haluaa.
Vetosuositus
Ottelu on vaikea ennustettava, mutta Kyrgios pystyy hyvänä päivänään voittoon. Vetosuosituksena otetaan Kyrgioksen venyminen vähintään viidenteen erään. Vetosuositus on Erätasoitus Nick Kyrgios +1,5 erää kertoimella 2,32. Eli veto on voitollinen Kyrgioksen voitolla tai 3-2 tappiolla.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi tapahtumaan Kyrgios – Nadal ja kohteeseen veto ”Erätasoitus Nick Kyrgios +1,5 erää”. Jos Kyrgios voittaa ottelun tai häviää erin 3-2, saat 232 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Kyrgios häviää erin 3-1 tai 3-0, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä